Blogi  //   // 

Populismia

Ajoittain mediassa törmää termiin ”oikeistopopulismi”. Sitä käytetään ilman suurempaa analyysiä erinäisistä laitaoikeistopuolueista. Perussuomalaisia on syytetty populismista, mutta heidän kohdallaan alkuosa ”oikeisto-” on tippunut aiheellisesti pois; Perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue yhtä, tai kahta, oikeistointektuellia lukuun ottamatta.

Sen sijaan termiin ”vasemmistopopulismi” en ole törmännyt koskaan mediassa. Ilmeisesti se on niin ”sisäänrakennettua” tähän yhteiskuntaan, etteivät sitä enää tavalliset ihmiset tunnista, eikä media halua leimautua oikeistolaiseksi alkamalla käyttämään tuota termiä.

Hyvä esimerkki tästä vasemmistopopulismista on vaatimus 10 e/h minimipalkasta. Otetaanpa se tikun nokkaan. Ensinnäkin, olen tottunut siihen, että työsopimuksessa on kaksi osapuolta: työntekijä ja -antaja. Näyttää siltä, että Vasemmistoliitto haluaisi valtion sekaantuvan entistä enemmän tähän kuvioon. Nythän TUPOissa on valtio on tullut mukaan veroratkaisuilla.

Leikitään ajatuksella, että Suomessa olisi 10 euron minimituntipalkka. Työttömyys olisi todennäköisesti vähintään yhtä suurta kuin nyt. Entäs, jos ilmaantuisi joku henkilö, joka olisi kyllästynyt joutenoloon ja haluaisi parantaa työllistymismahdollisuuksiaan ja tehdä töitä 9,5 euron tuntipalkalla? Mutta eihän se käy, kun valtio on määrännyt, että ei saa tehdä töitä alle 10 e/h? Eli on parempi, että porukkaa on työttömänä kuin että tekee töitä hieman pienemmällä palkalla? Sitäkö Vasemmistoliitto haluaa, että ihmiset olisivat jouten?

3 kommenttia artikkeliin “Populismia

  1. JP sanoo:

    ”En jaksa lueskella ihmisten blogeja, korkeintaan Jukka Tarkkaa ja Jussi Halla-ahoa.” Näin sanoi Hannu Heikkinen itse tammikuussa 2010. Kertoisiko hyvä Hannu Heikkinen nyt meille kaikille muutaman hyvän syyn, miksi meidän tulisi lukea Hannu Heikkisen kirjoituksia?

  2. JP sanoo:

    suositeltavaa luettavaa, mm. Hannu Heikkisen Kasary-blogin ohella :) http://jekkis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/69839-kansan-edustusta

  3. Tero Viilto sanoo:

    No, en tiedä, mitä se minimipalkka nykyään on. Ehkä jossain 7,50é paikkeilla. Meillä suomalaisilla tuntuu olevan sellainen kumma tapa ainakin joillakin, että ennemmin kannattaa nostella työttömyyskorvauksia, kuin tehdä jotain työtä. Pitäisi kuitenkin muistaa, että työpaikka antaa sosiaalisen ympäristön, joka pitää mielenterveyden kunnossa, vaikka palkka ei olisikaan niin hyvä. Meille suomalaisille ei muuten enää kelpaa kaikki tyhöt esim. maataloustyöt, mansikanpominta ja jopa maatalouslomitus. Siivoojistakin osa on jo ulkolaisia. Olemme mahdottomia määrittelemään työaikamme esim. kurkkuja emme suostu poimimaan sunnuntai-iltana tai aikaisin maanantaiaamuna, että ne saataisiin maanantaina myyntiin kauppoihimme.

Artikkelin kommentointi on suljettu.