Blogi  //   // 

Jännän äärellä

Varoituksen sana: Seuraava kirjoitus voi sisältää häpeämätöntä itsensä esiin tuomista ja mainostamista.

En tiedä milloin olisin ollut yhtä innoissani ja kauhuissani samanaikaisesti. Riemun ja pelon tunteita tuli nimittäin koettua, kun Helsingin kokoomus päätti piirikokouksessaan asettaa allekirjoittaneen yhdeksi sadasta ensimmäisestä kuntavaaliehdokkaastaan.

Riemua siksi, että onhan sekin jo tavallaan tunnustus, ja että pääsee kerrankin kokemaan ihan ”oikeaa” kampanjointia ensi syksynä. Pelkoa taas siksi, että onhan kyseessä itselleni täysin tuntematon aluevaltaus. Päällimmäisenä toki kysymykset siitä, pärjäänkö minä, onko minusta tähän sekä kuka ihme minua äänestäisi…

Toivottavasti piiri kouluttaa ehdokkaansa hyvin, sillä eihän tästä muuten mitään tule. Niin, ja kyllähän niitä tukijoitakin tarvitaan. Eli jos koet, että haluaisit tulla tukitiimiini, niin kannattaa laittaa mailia allekirjoittaneelle. Kaikenlaisia tekijöitä tarvitaan!

Entäpä millaista kokoomuslaista sateenkaaripolitiikkaa kuntavaaleja ajatellen voisi pitää esillä? Kaikki kommentit ja apu ovat tarpeen. Luulisin kuitenkin, että päätarkoituksena on saada aikaan hauska kampanja, jota on mukava tehdä.

PS. Tiesithän, että Kasary marssii pridellä tänäkin vuonna? Tervetuloa mukaan!

3 kommenttia artikkeliin “Jännän äärellä

  1. Hansu sanoo:

    En muista, paljonko tarvitaan läpipääsyyn Helsingissä Kokoomuksen listalla, mutta se äänimäärä lienee useita satoja. Ensimmäisen kerran ehdokkaalle lieneekin tärkeämpää tehdä positiivinen kampanja ja kerätä ääniä yhteiseen pottiin. :)

  2. Hansu sanoo:

    Onnea matkaan joka tapauksessa! :)

  3. Janne Hälinen sanoo:

    Muistaakseni jotain 600-700 oli viime vuonna se raja. Eli aika melkoinen kampanja pitäisi tehdä. :) Edit: Tarkastin, kokoomuksella viimeinen läpipääsijä sai 798 ääntä; kaikkein alhaisin äänimäärä läpi päässellä oli 557 (vas.)

Artikkelin kommentointi on suljettu.