Lakialoite tasa-arvoisesta avioliittolaista valmistunut

Lasse Männistön (kok.) johdolla valmisteltu lakialoite tasa-arvoisesta avioliittolaista on valmistunut. Lopullinen versio löytyy nyt myös Internetistä.

Nykyisen avioliittolain mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, joka vahvistetaan vihkimisellä. Vihkimisen voi suorittaa Suomessa ev. lut. kirkko, ortodoksikirkko, rekisteröitynyt uskonnollinen yhdyskunta tai siviiliviranomainen. Vihkimisoikeuteen lakialoite ei ota kantaa, ts. uskonnolliset yhteisöt voivat jatkossakin määrittää, millainen heidän mielestään on avioliittoinstituutio.

Nykyistä lakia rekisteröidyistä parisuhteista ei varsinaisesti kumota, mutta mahdollisuus uusien rekisteröityjen parisuhteiden solmimiseen loppuisi, mikäli lakialoite lopulta tulee hyväksytyksi. Näin jo solmitun rekisteröidyn parisuhteen juridinen asema ei muutu, sen voi ”upgrade’ta” avioliitoksi parin yhteisellä ilmoituksella.

Samankaltaiset artikkelit

  • Kasary: Avioliittolakikeskustelu mennyt mielettömäksi

    Kansallinen sateenkaariryhmä Kasary pitää paheksuttavana sitä, että Ben Zyskowicz, Leena Toivakka ja Pekka Ravi ovat alkaneet käydä jo nyt hallitusneuvotteluja avioliittolain osalta. Ravi puhui jo vaalien jälkeisen eduskuntaryhmän puolesta, minkä voi tulkita olleen tarpeetonta ennakointia. ”Erityisen harmilliseksi tämän keskustelun tekee se, että puolueen puheenjohtaja Katainen ilmoitti koko kansalle Kokoomuksen kannattavan ns. sukupuolineutraalia avioliittolakia SuomiAreena –tapahtumassa”,…

  • Arvojohtajuutta Amerikan malliin

    Tätä hetkeä on odotettu, muttei oikeastaan ole osattu odottaa tapahtuvaksi juuri nyt: Yhdysvaltain presidentti astui ulos kaapista (no pun intended) ja otti suoraan kantaa tasa-arvoisen avioliito-oikeuden puolesta. Tämä tietenkin, yllätys yllätys, herätti voimakkaan reaktion puolesta ja etenkin vastaan. Obaman kilpakumppaniksi todennäköisesti päätyvä Mitt Romney ottikin heti vastakkaisen kannan ja meni vielä pidemmällekin, sanoen kannattavansa myös…

  • |

    Kasaryn hallitus uudistuu merkittävästi vuodelle 2019

    Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry piti syyskokouksensa tänään 7.12.2018. Kokouksessa valittiin hallitus vuodelle 2019 ja päätettiin toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio vuodelle 2019. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Iida Niva. Yhdistyksen hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Janne Hälinen, Jenni Juulia Tikka (uusi), Konsta Nupponen (uusi), Max Laihonen (uusi) ja Päivi Kiili (uusi). Varajäseniksi valittiin Hannu Heikkinen, Ismo Kyllönen…

  • Kaksi vastustajaa

    Suomessa on kaksi puoluetta, joista on helpompi sanoa, mitä ne vastustavat kuin että minkä puolesta ne ovat. Homokohusta huolimatta – tai sen ansiosta – KD:n kannatus ei ole noussut mihinkään. KD sai toki paljon lisää jäseniä, mutta se ei lohduta, kun Perussuomalaisten gallup-kannatus on yli 10 %-yksikköä suurempi. Aikoinaan Eija-Riitta Korhola jätti KD:n ja tuli…

  • Kasary menee elokuviin – tule mukaan!

    Torstaina 28.1.2010 klo 21.15 Kasary menee porukalla katsomaan Docpoint-elokuvafestivaalien elokuvaa Prodigal Sons. Dokumentti kertoo transsukupuolisesta, joka palaa juurilleen. ”Perinteinen perhemalli saa kyytiä ja kulissit kaatuvat, kun sisaruskatras paikkailee välejään tässä hyvin suorasukaisessa ja intiimissä elokuvassa.” ©Kuva: Big Sky Film Lisää elokuvasta osoitteessa http://www.docpoint.info/node/1510 Tapaamme Helsingissä Elokuvateatteri Bristolin edessä klo 21.00. Meillä on vielä pari lippua…

  • Nuotta-median kampanja täysin vastuuton

    Seksuaalisuus ei ole vain fyysinen kanssakäynti kanssaihmisten kanssa. Se on paljon suurempi kokonaisuus ja olennainen osa omaa identiteettiä, omaa minää. Oma seksuaalisuus vaikuttaa erittäin moneen asiaan kulttuureista omaan elinkumppaniin. Kyseessä on niin suuri asia, että ihminen voi ajautua äärimmäisen hämmentävään tilanteeseen, mikäli seksuaaliasioissa poikkeaa valtavirrasta. Tilannetta pahentaa se, että kanssaihmisillä – vanhemmilla, sukulaisilla, kavereilla –…