Kasary: Palestiinan lippu ja Che Guevara eivät kuulu pride-kulkueeseen!

Pride-liike on kasvanut ja voimistunut 2010-luvulta lähtien koko läntisessä maailmassa, mikä näkyy mm. Helsinki Pride -kulkueen vuotuisen osallistujamäärän kasvuna 100 000 henkilöön. Edellä mainittu tosiasia on kuitenkin johtanut siihen, että pride-kulkueissa esiintyy sateenkaarilippujen lisäksi tunnuksia, jotka pohjimmiltaan symboloivat täysin muuta kuin tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Tällaisia tunnuksia ovat etenkin Palestiinan lippu ja eteläamerikkalaisen vallankumousjohtaja Che Guevaran kuvat.

Kasaryn mielestä kummankaan edellä mainitun symbolin paikka ei ole pride-kulkueessa. Palestiinan lippu kuuluu hallinnolle, joka sortaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Terroristijärjestö Hamasin päästyä valtaan Gazassa homoseksuaalisuus on pysynyt kriminalisoituna. Gazassa homous voi johtaa vainoon tai jopa teloitetuksi tulemiseen, ja seksuaali ja sukupuolivähemmistöt kokevat jatkuvaa väkivallan uhkaa. Alueelta puuttuu ylipäänsä lainsäädäntö, joka suojelisi näitä vähemmistöjä syrjinnältä. Palestiinassa sukupuolen korjaamisprosessista ei edes voi haaveilla. Che Guevara puolestaan oli homoja vihaava murhaaja, jonka mielestä homous oli oire kapitalistisen maailman rappiotilasta. 

Kasary vaatii, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustajia varten järjestettävissä pride-tapahtumissa ei ole esillä heidän sortamistaan edustavia symboleja. Tämä olisi koko yhteiskunnan edun mukaista. 

Kasaryn hallitus

Samankaltaiset artikkelit

  • |

    40 järjestöä: On aika ottaa harppaus sateenkaari-ihmisten oikeuksien turvaamiseksi

    Julkilausuma 17.5.2019 Me allekirjoittaneet järjestöt vaadimme kansallista sateenkaaripoliittista toimintaohjelmaa ja eteenpäin katsovaa toimintaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien oikeuksien parantamiseksi. Tarvitaan konkreettisia edistämistoimia, joille on määritelty viranomaisvastuut ja varattu myös resursseja. Toimintaohjelman tulee sisältää niin kiireiset lainsäädäntömuutokset kuin politiikkatason toimet. Näihin kuuluvat translain kokonaisuudistus ja intersukupuolisille lapsille ilman heidän tietoista suostumustaan tehtävien sukupuolta muokkaavien toimenpiteiden kieltäminen sekä sateenkaari-ihmisten kouluturvallisuuden…

  • Kasary mukana Half Pride Jyväskylä 2011:ssä

    Kasary osallistuu tänä vuonna Half Prideen Jyväskylässä yhteistyössä paikallisten kokoomuslaisten kanssa. Meillä on kokoomushenkinen esittelypiste Lounaispuistossa lauantaina 16.7.2011. Varsinainen Puistojuhla alkaa arviolta klo 13.30 aikoihin ja päättyy klo 18. Tervetuloa piipahtamaan esittelypisteessämme! Mikäli haluat edustaa Kokoomusta tai Kasaryä Half Pridessa, otathan yhteyttä Hannuun. Itse tapahtumasta on lisää tietoa Jyväkylän Setan kotisivuilla. Lisätietoja Kasaryn ja Kokoomuksen…

  • Hyvin pelattu, FDL!

    Osallistuin tänään Pirkanmaan SETAn järjestämään Pride-kulkueeseen, tuoden yhdessä Kasaryn kanssa valtakunnan päähallituspuolueen siniväriä muutenkin iloiseen tapahtumaan. Itse kulkue meni rauhallisesti, joskin ehkä vähän turhan nopeaan kävelytahtiin varsin epävakaan oloisessa säässä pitkin kaupungin keskustaa. Ennakkoon tapahtumaan liittyen oli herättänyt keskustelua Finnish Defence Leaguen (FDL) mahdollinen osallistuminen marssille – ei yhdenvertaisuuden puolesta, vaan maailman toiseksi suurinta uskontokuntaa…

  • Kasaryn hallitus järjestäytyi

    Yhdistyksen vuoden 2014 hallitus piti eilen 3.1.2014 ensimmäisen kokouksensa, jossa valittiin toimihenkilöt. Jo syyskokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Janne Hälinen. Eilen varapuheenjohtajaksi valittiin Kimmo Niemi. Sihteerinä ja rahastonhoitajana toimii Hannu Heikkinen ja vaaliyhteyshenkilönä Mikko Ahvenainen. Jäsenmaksut lähtevät postiin vielä tammikuun aikana ja vastaavasti jäsenkorttien postitus alkaa välittömästi jäsenmaksusuoritusten saavuttua. Tänä vuonna käydään europarlamenttivaali, jonka yhteydessä Kasary tulee…

  • Yhteiskannanotto: Lainvalmistelu eheyttämistoiminnan kieltämiseksi käynnistettävä viipymättä!

    Me allekirjoittaneet järjestöt vaadimme, että oikeusministeri käynnistää viipymättä säädösvalmistelun niin kutsutun eheyttämistoiminnan kieltämiseksi eduskunnan päätöksen mukaisesti. Eduskunta hyväksyi Rikkomaton-kansalaisaloitteen, jossa ehdotetaan lainsäädäntötoimiin ryhtymistä eheyttämistoiminnan kieltämiseksi Suomessa. Eduskunta edellytti lakivaliokunnan mietinnön mukaisesti, että hallitus ryhtyy toimiin ripeästi. Eduskunnan hyväksymien kansalaisaloitteiden etenemisen ei tule riippua hallitusohjelmasta tai hallituspuolueiden omista kannoista. Hyväksyttyjen kansalaisaloitteiden etenemisen estäminen heikentää luottamusta demokratiaan…

  • Kasary Tampereen Pridessa

    Tällä kertaa kokoomuslaista väriä Kasaryn toimsesta nähtiin Tampereen Pridessa. Marssimme yhdessä satojen muiden kanssa suvaitsevaisemman ja tasavertaisemman Suomen ja koko maailman puolesta. Marssi sujui rauhallisesti, eikä sadekaan yltynyt häiritseväksi. Marssiosaston järjestäytyessä paikalla oli äänekkäästi räyhäävä porukka, jonka viesti oli suunnilleen ”homous on jees, islaminuskoisuus ei”. Koska tarkoitus oli marssia oman asian puolesta, eikä ketään vastaan,…