Arvojohtaja

Huomenna on presidentinvaali. Suomen tasavaltaan haetaan uutta ykkösmiestä, ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajaa. Puolustusvoimien ylipäällikköä. Arvojohtajaa. Itselleni on jäänyt epäselväksi, mitä tämä arvojohtajuus tarkoittaa. Tänään AamuTV:ssä arkkipiispa Mäkinen sanoi, ettei yksi ihminen voi olla yksin arvojohtaja, ja tottahan se on – meillä Suomessa, pohjoiskoreat on sitten erikseen. Itselleni arvojohtajuuteen riittää, että on itse arvokas.

Arkkipiispa ei varsinaisesti ole muiden piispojen yläpuolella, vaan on piispojen suhteen ”ensimmäinen”. Tällainen ”ensimmäinen” on myös presidentti. Siksi on tärkeää, että tehtävään valitaan sellainen, joka  tunnetaan mahdollisimman nuhteettomaksi ja laillisuuden puolustajaksi. Töhrimällä seiniä ja kahlitsemalla itsensä kaivinkoneeseen maine kasvaa Maanystävien teekutsuilla, mutta ei niillä ansioilla arvokkaaksi kansakunnan ykkösmieheksi tulla.

Suhtautuminen avioliittolakiin on noussut ihmisiä jakavaksi teemaksi Suomessa. Se tuntuu olevan elämän ja kuoleman kysymys. Muuri nousee oitis parisängyn väliin, jos sängyn toisella laidalla ollaan väärää mieltä avioliittolaista. Presidenttiehdokkaani, varatuomari Niinistö, kannattaa tasa-arvio lain edessä. Avioliittoinstituutio sisältää kumminkin niin paljon tunnelatausta, että Niinistö antaisi pölyn hieman laskeutua ja tyytyisikin ainakin tässä vaiheessa korjaamaan rekisteröity parisuhde –instituutioon liittyvät ongelmat, kuten nimi- ja adoptioasiat sekä tilasto- ja rekisteritietojen tunnisteet.

Itselleni avioliittoinstituutio on muutakin kuin kahden ihmisen tekemä sopimus, jolla on myös lainopillisia ulottuvuuksia. Kokoomuspuolueen yksi virallisista arvoista on mahdollisuuksien tasa-arvo. Vaikkei sitä yleensä tulkita minkäänlaiseksi kannanotoksi avioliittolaista, sopii se mielestäni ajatukseen siitä, että pitää antaa mahdollisuus niille, jotka mahdollisuuden haluavat. Tässä tapauksessa mahdollisuuden avioliittoon samaa sukupuolta olevan kanssa, sillä eihän se ole keneltäkään pois.