Perhekeskustelu tarvitsee rohkaisevia tarinoita vähemmistöiltä

”Miksi haluatte lapsen?”, kysyttiin minulta ja mieheltäni Pride-viikolla julkaistavaa
haastattelua varten. En voi olla pohtimatta, kysyttäisiinkö samaa kysymystä
kolmeakymppiä lähestyvältä, naimisissa olevalta heteroparilta. Oman linssini läpi
elämme suorastaan vanhoillista tai vähintään perinteisen ennalta-arvattavaa elämää:
tapasimme nuorena, kihlauduimme, avioiduimme ja seuraavaksi haaveissa on
perheen perustaminen. Maailma ympärillämme näkee meidät kuitenkin
poikkeuksellisena – suorastaan eksoottisena ja valtavirtaa vastaan kulkevina.

Myöhäismilleniaalina edustan ensimmäistä homomiesten sukupolvea, joka on
aikuistunut tietäen, että perhe-elämä on mahdollinen ja saavutettava unelma. Tasa-
arvoinen avioliittolaki ja sen mahdollistama adoptio-oikeus samaa sukupuolta oleville
pareille astui voimaan vuonna 2017. Yhtenäiskulttuurin typistämä käsitys perheistä
on laajentunut, ja mahdollisuus elää vanhemmuutta todeksi on avoinna yhä
useammalle ja monenlaisin järjestelyin. Suomalaisessa yhteiskunnassa samaa
sukupuolta olevat vanhemmat ovat poikkeuksellisia, mutta kahden isän perheet ovat
suorastaan oudoksuttavia – lähes näkymättömiä niin mediassa, lastenkirjoissa kuin
julkisessa keskustelussakin ja vailla samastuttavia esimerkkejä. Maamme yli
puolesta miljoonasta lapsiperheestä kahden isän perheiden osuus on vain promillen
desimaaleja.

Koska valitsimme puolisoni kanssa puhua adoptioprosessistamme avoimesti ja
julkisesti, olemme saaneet vastata valtavaan määrään kysymyksiä niin perheeltä,
tuttavilta kuin ventovierailtakin. On erikoisella tavalla rohkaisevaa saada korjata
usein aiheellisiakin ennakkoluuloja, kuten ajatusta seksuaalivähemmistöjen
erilaisesta kohtelusta adoptiohakijoina. Meille matka perheeksi on toistaiseksi ollut
innostava ja rohkaiseva. Olemme saaneet todistaa, kuinka lainsäädäntö, viranhaltijat
ja rakenteet toteuttavat yhdenvertaisuutta käytännössä – ei ainoastaan
juhlapuheissa.

Huoltosuhteen heikentyessä perhepolitiikka ei ole enää ainoastaan
sosiaalipolitiikkaa. Siitä on tullut myös talouspolitiikkaa ja vieläpä järin merkittävä osa
valtiontalouden tulevaisuutta. Siksi poliitikkojen tehtävä on varmistaa, että mahdollisimman moni vanhemmuudesta haaveileva saisi siihen mahdollisuuden.
Lainsäädäntöä on korjattava sallimalla esimerkiksi ei-kaupallinen sijaissynnytys.
Toisaalta muutosta soisi tapahtuvan myös suomalaisessa asenneilmapiirissä.
Meidän tulee tunnistaa paremmin syitä, jotka jarruttavat perheellistymishaaveita, ja
rohkaista asiaa pohtivia. Tekemällä näkyväksi perheiden moninaisuutta ja jakamalla
vanhemmuuden iloja kylvetään toivoa, rohkeutta ja tulevaisuudenuskoa. Aikamme
tarvitsee vahvistusta, että jokaisella lapsella on oikeus rakastavaan perheeseen ja
jokaisella vanhemmuudesta haaveilevalla mahdollisuus toteuttaa unelmansa.

Oskari Nivala

Kirjoittaja on Setan hallituksen ja Kasaryn jäsen.