Jörn Donner taisi joskus sanoa, että vaalikampanjointi, ja etenkin kansalaisten kohtaaminen kadulla, on ”helvetin alentavaa” hommaa. Tänään kampanjoin ystäväni Wille Rydmanin tiimissä ja en voi kuin yhtyä tuohon arvioon.
En ole mikään aristokraatti, mutta toivoisin, että mahdollinen kritiikki esitetään perusteluineen, hyvin jäsennellysti ja minun tapauksessani mielellään kirjallisessa muodossa. Aika vähissä on ne ehdokkaat, jotka saavat osakseen yhtä paljon rasistisia ja asiatonta kommenttia kuin Wille R.
Eräs punavihreältä naiselta vaikuttava aikuinen tuli huikkasemaan minulle, että ”eikö teidän pitäisi tervehtiä näin [näyttää natsitervehdystä]?”. Jäin pohtimaan, miksi meidän pitäisi tervehtiä niin. Ehkä tämä nainen ei erota myöskään sammakkoa kissasta.
Eräs mies tuli kysymään, että ”onko tämä Vladimir Rydman suomalainen?”. On totta, ettei Wille näytä mitenkään perinteiseltä suomalaiselta, mutta minusta ruskeasilmäisyys ja muutoin tummempi iho ei tee kenestäkään epäpätevää.
Pidin banderollia pystyssä yhdessä ystävättäreni kanssa. Habituksen perusteella arvioiden voimakkaasta alkoholismista kärsivä mies tuli luokseni luullen minua Willeksi. Näytin hänen mielestään niin nääntyvältä ja säälittävältä, että hän halusi päästää minut kahville, ja otti kiinni banderollin tukikepistä.
Toistimme monta kertaa porukalla hänelle, että teen työtä hyvissä voimissa ja että emme tarvinneet hänen apuaan. Tämä vasemmistolaiseksi itsensä tunnustava ei kumminkaan luovuttanut, vaan hakkasi banderollin keppiä maahan huutaen samalla useaan otteeseen: ”Minä en päästä Willestä irti!”.
Te punavihreät naiset sukupuoleen katsomatta! Toivottavasti ette saa osaksenne vastaavaa kohtelua ja toki toivoisin, että pystytte pitämään ydinkannattajakuntanne ojennuksessa. Cheers.
Free Tibet vs Wille Rydman?