Avoin kirje Suomen hallitukselle

Hallituksen tulee kantaa vastuunsa ihmisoikeuksien toteutumisesta myös kotimaassa. Suomea on toistuvasti kehotettu poistamaan laista ihmisoikeuksia loukkaava vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ehtona henkilön sukupuoli-identiteetin mukaisen sukupuolen tunnustamiselle.

Suomi lopetti eri ryhmien häpeälliset pakkosterilisoinnit jo vuosikymmeniä sitten. Lisääntymiskyvyttömyysvaatimus kuitenkin otettiin uudelleen käyttöön vuonna 2003 laissa transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta (2002/563). Lakia ei säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä, vaikka laki selvästi loukkaa sen kohteena olevien henkilöiden perusoikeuksia. Allekirjoittaneiden mielestä näitä mitä ilmeisimmin perustuslain vastaisia säännöksiä ei pitäisi eikä olisi alun perinkään pitänyt soveltaa.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson totesi keväällä 2012 vastauksessaan kansanedustaja Astrid Thorsin kirjalliseen kysymykseen muun muassa seuraavaa: ”Myös asia transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain (2002/563) muuttamisesta on ollut esillä ministeriössä valtioneuvoston ihmisoikeusohjelman valmistelun yhteydessä. Ministeriö aikoo asettaa asiaa selvittämään työryhmän.”

Lain uudistaminen ja lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksen poistaminen jäivät kuitenkin pois ihmisoikeusohjelmasta, eikä uudistamista sisällytetty keväällä hyväksyttyyn hallituksen tasa-arvo-ohjelmaankaan Trasekin, Setan ja eräiden muiden tahojen ehdotuksista huolimatta. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee totesi Pohjolan Sanomissa 12.10., että työryhmän käynnistäminen on jäänyt muiden hankkeiden jalkoihin, eikä sitä ehkä ehditä käynnistää tällä vaalikaudella ollenkaan. Käytännössä tämä merkitsisi kyseisen lainmuutoksen pitkäaikaista lykkääntymistä tai pahimmillaan asian hautautumista.

Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetut ovat toistuvasti tuoneet esille, että neuvoston jäsenvaltioiden tulee saattaa lainsäädäntönsä tässäkin ajan tasalle. Edellinen valtuutettu Thomas Hammarberg teki selvityksen ”Syrjintä seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin perusteella Euroopassa (2011)”. Hän antoi Euroopan neuvoston 47 jäsenvaltiolle, Suomi näiden joukossa, suosituksia, joissa todettaan mm. seuraavaa:

  1. 1) [Jäsenvaltiot] Tunnustavat oikeudellisesti transsukupuolisen henkilön omaksi kokeman sukupuolen ja kehittävät sujuvat ja avoimet menettelyt, joilla transsukupuolisen henkilön nimi ja sukupuoli voidaan muuttaa syntymätodistukseen, väestötietojärjestelmään ja muihin henkilörekistereihin, henkilökorttiin, passiin, opintotodistuksiin ja muihin vastaaviin asiakirjoihin.
  1. 2) [Jäsenvaltiot] Eivät enää vaadi sterilisaatiota tai muuta yksilön itsemääräämisoikeutta, terveyttä tai hyvinvointia mahdollisesti vakavasti vahingoittavaa pakollista lääketieteellistä hoitoa edellytyksenä transsukupuolisen henkilön omaksi kokeman sukupuolen oikeudelliselle tunnustamiselle.
  1. 3) [Jäsenvaltiot] Poistavat lainsäädännöstä vaatimuksen, jonka mukaan henkilön on oltava naimaton tai naimisissa olevan henkilön on erottava, edellytyksenä transsukupuolisen henkilön omaksi kokeman sukupuolen oikeudelliselle tunnustamiselle.

[Edellä oleva on ote ”Yksityisyyttä: sukupuolen tunnustamista ja perhe-elämää” koskevasta kohdassa tasa-arvovaltuutetun toimiston epävirallinen suomennoksen mukaisena käännöksenä.]

Uusi ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieks vieraili kesäkuussa 2012 Suomessa. Käynnin pohjalta 25.9.2012 julkistetussa raportissa hän toteaa viranomaisten kertomana seuraavaa:

”Sosiaali- ja terveysministeriö tulee asettamaan työryhmän arvioimaan sukupuolenkorjausta koskevan lain uudistamistarvetta.” [kappale 90.]

Saman raportin suosituksissa valtuutettu Muižnieks kirjoittaa:

”Valtuutettu kehottaa poistamaan lisääntymiskyvyttömyys- ja naimattomuusvaatimukset sukupuolen vahvistamisedellytyksistä ja toteaa Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän asettamisen asiaa selvittämään. ” [kappale 108.]

[Edellä olevat lainaukset on käännetty alkuperäisestä englanninkielisestä raportista. Se on saatavissa Euroopan neuvoston verkkosivuilta http://hub.coe.int/.]

Suomi uudisti sitoumuksensa myös vastauksessaan 31.8.2012 sille YK:n alaisessa yleismaailmallisessa määräaikaistarkastelussa (UPR) tehtyihin suosituksiin:

”Asetetaan työryhmä selvittämään tarvetta muuttaa lakia transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta. ” [Käännetty Suomen englanninkielisistä vastauksista.]

Me allekirjoittaneet järjestöt katsomme, että Suomen tulee täyttää kansainvälisesti antamansa lupaukset ja ennen kaikkea tuntea ja tunnustaa vastuunsa sukupuoli-identiteetiltään moninaisten ihmisten ihmisoikeuksien toteutumisesta. Henkilön sukupuolen tulee kuulua henkilön itsemääräämisoikeuden piiriin, eikä henkilön sukupuolen tunnustamista saa ehdollistaa lisääntymiskyvyttömyysvaatimukselle eikä millekään lääketieteelliselle hoidolle tai toimenpiteelle mukaan lukien kirurgia, lääkintä ja terapia. Henkilön sukupuoli-identiteettiä ei myöskään saa ehdollistaa mielenterveys- tai muulle lääketieteelliselle diagnoosille.

Hallituksen tulee huolehtia siitä, että asianomainen ministeriö asettaa viivytyksettä työryhmän valmistelemaan tarvittavia lakimuutoksia. Työryhmän kokoonpanossa tulee varmistaa lainsäädännön kohteena olevien henkilöiden hyvä edustus samoin kuin ihmisoikeusasioiden osaaminen.

Helsingissä 26.10.2012

Antti Karanki, puheenjohtaja
Trasek ry

antti@trasek.net

 

DreamwearClub ry
Minna-Maaria Lax, puheenjohtaja

Ihmisoikeusliitto
Susan Villa, vt. pääsihteeri

Kansallinen Sateenkaariryhmä – Kasary ry
Janne Hälinen, puheenjohtaja

Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta
Akseli Hakala, puheenjohtaja

Liberala Studerande LSK
Matias Kallio, förbundsordförande

Metropolia ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – METKA
Jari Nuutinen, hallituksen puheenjohtaja

S0ateenkaariperheet ry
Juha Jämsä, toiminnanjohtaja

Sosialidemokraattinen HLBT-yhdistys – Pinkkiruusu ry
Pauliina Painilainen, puheenjohtaja

Sosialidemokraattiset Nuoret ry
Joona Räsänen, puheenjohtaja

Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry
Sarita Niemi, puheenjohtaja

Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry
Elin Blomqvist, puheenjohtaja

Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry
Hanna-Mari Manninen, puheenjohtaja

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry
Jarno Lappalainen, puheenjohtaja

Svensk Ungdom r.f.
Niklas Mannfolk, förbundsordförande

Vasemmistonuoret ry
Li Andersson, puheenjohtaja

Vasemmisto-opiskelijat ry
Milla Jurva, puheenjohtaja

Vihreät nuoret ja opiskelijat ry
Aleksi Laine ja Hanna Hakko, puheenjohtajat

Åbo Akademis Studentkår
Raine Katajamäki, styrelseordförande

Samankaltaiset artikkelit

  • |

    40 järjestöä: On aika ottaa harppaus sateenkaari-ihmisten oikeuksien turvaamiseksi

    Julkilausuma 17.5.2019 Me allekirjoittaneet järjestöt vaadimme kansallista sateenkaaripoliittista toimintaohjelmaa ja eteenpäin katsovaa toimintaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien oikeuksien parantamiseksi. Tarvitaan konkreettisia edistämistoimia, joille on määritelty viranomaisvastuut ja varattu myös resursseja. Toimintaohjelman tulee sisältää niin kiireiset lainsäädäntömuutokset kuin politiikkatason toimet. Näihin kuuluvat translain kokonaisuudistus ja intersukupuolisille lapsille ilman heidän tietoista suostumustaan tehtävien sukupuolta muokkaavien toimenpiteiden kieltäminen sekä sateenkaari-ihmisten kouluturvallisuuden…

  • Kasary: Eheytyshoidot kiellettävä

    Eduskunnan lakivaliokunta on käsitellyt kansalaisaloitetta eheytyshoitojen kieltämiseksi, mistä Helsingin Sanomat uutisoi aiemmin kesäkuussa. Eheytyshoidot ovat uskomushoitoja, joilla pyritään muuttamaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvia seksuaaliselta suuntautumiseltaan heteroiksi ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia sukupuoleltaan joko miehiksi tai naisiksi. Näitä hoitoja harjoitetaan esimerkiksi erinäisissä uskonnollisissa yhteisöissä. On selvää, että pelkkä selvitys eheytyshoitojen kieltämiseksi ei riitä. Tarve hoidot kieltävälle lainsäädännölle on todella tarpeellinen….

  • Joulutervehdys

    Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta! Emme lähetä tänä vuonna joulutervehdyksiä, vaan siitä säästyneet rahat olemme käyttäneet Your Finnish Friends ry:n tukemiseen. Your Finnish Friends ry tukee Ukrainassa taistelevia suomalaisvapaaehtoisia, jotka mm. evakuoivat loukkaantuneita eturintamasta. Kuva: Bing Image Creator / Hannu Heikkinen

  • Suomen seurattava Ruotsia ja kiellettävä eheytyshoidot!

    Tästä päivästä (1.7.2026) alkaen Ruotsi on kriminalisoinut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistettavat eheytyshoidot. Kasaryn mielestä Suomen on seurattava Ruotsin esimerkkiä ja kiellettävä eheytyshoidot vielä tämän hallituskauden aikana.  Eheytyshoidoissa on kyse erittäin julmasta henkisestä väkivallasta. Pahimmillaan eheytyshoidot voivat saattaa uhrinsa psykoosin valtaan. Kokoomus peräänkuuluttaa puoluekokouksen 2026 hyväksymässä tavoiteohjelmassa yksilön vapautta elää omannäköistä elämää, ja tavoiteohjelmassa on eheytyshoitojen…

  • Helsinki Pride 2013

    Helsinki Pride 2013 sujui mukavissa merkeissä. Sää oli suotuisa, eikä häiriköintiä tapahtunut. Kokoomuslaista väriä marssilla edustivat mm. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty ja kaupunginvaltuutettu Laura Rissanen, joka on samalla kaupunginhallituksen jäsen ja Kokoomuksen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja. Priden yhteydessä Kasaryn hallitus valmisteli myös julkilausuman liittyen Venäjän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tilanteeseen. Se alla. — Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry…