Kasary: Mikään ei oikeuta väkivaltaan viattomia kohtaan

Kasary tuomitsee jyrkästi lauantai-iltana 25.7. Berliini Pride -tapahtumaan tehdyn väkivaltaisen iskun. Henkilö ajoi pakettiautolla Tiergartenin puiston läpi, jolloin hän osui useisiin ihmisiin. Kuolonuhreja on toistaiseksi ainakin yksi. Saksan poliisin mukaan epäillyllä on yhteyksiä islamistisiin piireihin.

Teon tekee erityisen raa’aksi ja tuomittavaksi sen kohdistuminen täysin viattomiin ja puolustuskyvyttömiin ihmisiin. Lisäksi yleisen trendin mukaisesti viharikokset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan ovat olleet kasvussa koko läntisessä maailmassa, mikä lisää teon raakuutta entisestään. Poliisiammattikorkeakoulun selvityksen mukaisesti näin on myös Suomessa. 

Väkivaltaiset ääriryhmät aiheuttavat merkittävän vaaran vapaalle yhteiskunnalle ja ennen kaikkea kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville ihmisille. Oli tekijän motiivina sitten poliittinen, uskonnollinen tai muunlainen ideologia, tällaiset teot ovat aina tuomittavia.

Kasary peräänkuuluttaa niin poliittisilta päättäjiltä kuin kansalaisyhteiskunnalta tekoja kaikenlaisten ääriliikkeiden kitkemiseksi. Pelolle ei tule antaa valtaa.

Kasaryn hallitus

Samankaltaiset artikkelit

  • Kasary: Eheytyshoidot kiellettävä

    Eduskunnan lakivaliokunta on käsitellyt kansalaisaloitetta eheytyshoitojen kieltämiseksi, mistä Helsingin Sanomat uutisoi aiemmin kesäkuussa. Eheytyshoidot ovat uskomushoitoja, joilla pyritään muuttamaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvia seksuaaliselta suuntautumiseltaan heteroiksi ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia sukupuoleltaan joko miehiksi tai naisiksi. Näitä hoitoja harjoitetaan esimerkiksi erinäisissä uskonnollisissa yhteisöissä. On selvää, että pelkkä selvitys eheytyshoitojen kieltämiseksi ei riitä. Tarve hoidot kieltävälle lainsäädännölle on todella tarpeellinen….

  • |

    Kasary: Translaki on uudistettava

    Sunnuntaina 17.5. vietettiin totuttuun tapaan kansainvälistä homo- ja transfobian vastaista päivää. Sääntömääräiseen kevätkokoukseensa maanantaina 18.5. kokoontunut Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry kokee aiheelliseksi muistuttaa, ettei Suomikaan ole tältä osin vielä valmis, vaan sekä seksuaali- että sukupuolivähemmistöjen asemassa on paljon parantamisen varaa. Yksi akuuteimmista korjauksen tarpeista on ns. translaki (laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta), joka on ollut…

  • Hallitus, älkää vesittäkö translakiuudistusta!

    Kannanotto 1.2.2021 Marinin hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu translain kokonaisuudistus, jossa lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta luovutaan ja sukupuolen juridinen vahvistaminen ja lääketieteelliset hoidot erotetaan toisistaan. Hallitus onkin viimein asettamassa työryhmän valmistelemaan translakiuudistukseen liittyvää lakiesitystä maaliskuussa 2021. Kansallinen Sateenkaariryhmä – Kasary ry iloitsee siitä, että olemme nyt menossa kohti inhimillisempää ja oikeudenmukaisempaa Suomea. Tärkeä uudistus uhkaa kuitenkin vesittyä hallituspuolue keskustan…

  • Turkin viranomaisten harjoittaman sorron vähemmistöjä kohtaan on loputtava!

    Turkin viranomaiset aloittivat syyskuun puolivälissä systemaattisesti masinoidun Perheeni on turvassa -operaation, mikä johti lukuisiin LGBTQ+ -järjestöjen ratsioihin ja -aktivistien pidätyksiin. Useita henkilöitä on otettu väkivalloin kiinni ja määrätty tutkintavankeuteen heidän oman identiteettinsä vuoksi tai sen takia, että he ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen liittolaisia. Viranomaiset ovat perustelleet operaation oikeutusta perhearvojen suojelemisella.  Kasary tuomitsee Turkin viranomaisten sorron…

  • Kasary: Sateenkaarilippu on oikeistosymboli

    Pride-liikkeen politisoituminen herätti suurta keskustelua, kun MTV Uutiset julkaisi teettämänsä pride-kyselyn tulokset tänä keväänä. Kyselyyn vastanneista valtaosa pitää pridea vasemmistolaisena ilmiönä. Kyselyn tuloksia ei voi varsinaisesti pitää yllättävinä, sillä esimerkiksi Palestiinan liput ja Che Guevara -tunnukset ovat tuttu näky Suomessa järjestetyissä pride-kulkueissa. Nämä edellä mainitut symbolit linkittyvät vahvasti länsimaiseen vasemmistoon. Kasaryn ruotsalainen sisarjärjestö Öppna Moderater…

  • Kasary iloitsee tasa-arvoisen avioliittolain läpimenosta eduskunnassa.

    Eduskunta päätti täysistunnossaan perjantaina 28.11. hyväksyä kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista äänin 105 – 92. Näin Suomesta tullee 18. maa maailmassa joka hyväksyy samaa sukupuolta olevien avioliitot ”Kokoomuksen läheisjärjestö Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry iloitsee siitä että näin tärkeä asia on päätetty Suomen eduskunnassa ja voimme todeta, että Suomi on siirtynyt askeleen edemmäs demokratiassa”, kehuu Kasaryn puheenjohtaja Janne Hälinen. ”Erityisen ilahtuneita…