Hallitus, älkää vesittäkö translakiuudistusta!

Kannanotto 1.2.2021

Marinin hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu translain kokonaisuudistus, jossa lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta luovutaan ja sukupuolen juridinen vahvistaminen ja lääketieteelliset hoidot erotetaan toisistaan. Hallitus onkin viimein asettamassa työryhmän valmistelemaan translakiuudistukseen liittyvää lakiesitystä maaliskuussa 2021. Kansallinen Sateenkaariryhmä – Kasary ry iloitsee siitä, että olemme nyt menossa kohti inhimillisempää ja oikeudenmukaisempaa Suomea.

Tärkeä uudistus uhkaa kuitenkin vesittyä hallituspuolue keskustan takia. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kirjoitti Twitterissä 27.1.2021, että ”alaikäisiä ei siis tule mukaan” vastauksena transvastaiseen twiittiin, jossa Kurvinen mainittiin. Alaikäisten jättäminen uudistuksen ulkopuolelle olisi ruma isku niille nuorille, jotka ovat nykytilanteessa uskottavan avun saavuttamattomissa.

”On surullista katsottavaa, kun hallituksen yhdenvertaisuusteot joutuvat Kurvisen käsittelyssä populistisen kauhistelun kohteeksi. Ne jatkavat lopulta eteenpäin omituisina kompromisseina, joissa varsinaiset uudistukset jätetään seuraavalle keputtomalle hallitukselle”, toteaa Kasaryn puheenjohtaja Max Laihonen, ja mainitsee esimerkkinä lässähtäneen henkilötunnusuudistuksen.

Monet puolueet, kuten kokoomus, ovat muodostaneet virallisen kantansa translakiuudistukseen yksilön itsemääräämisoikeus vahvasti huomioiden. Edellä mainittu tarkoittaa muun muassa sitä, että sukupuolen korjaaminen on mahdollista alle 18-vuotiaalle henkilölle. Pieni lapsikin voi jo määrittää oman sukupuolensa. Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen mukaan ”lapsen sukupuoli-identiteetti, eli lapsen sisäinen kokemus omasta sukupuolestaan, alkaa kehittyä jo varsin varhain, 2–4-vuoden iässä.” Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus on Seta ry:n erillisyksikkö, joka tarjoaa ammatillisia neuvontapalvelua sukupuolivähemmistöihin kuuluville ihmisille ja heidän läheisilleen sekä asiantuntija- ja koulutuspalveluita.

Kokoomus on puoluekokouksessaan 2018 hyväksynyt translakikannan, joka antaa mahdollisuuden alle 18-vuotiaille korjata oma sukupuoli. Kasary kannustaakin oppositiossa istuvia kokoomuksen kansanedustajia edistämään puolueensa puoluekokouskannan toteutumista, mikäli hallituksen esitys jää vajaaksi.

Ei tehdä translain uudistuksesta hetu-uudistuksen kaltaista farssia. Toteutetaan translakiuudistuksen kerralla kuntoon, jottei tulevien hallitusten tarvitse korjailla torsoksi jääneen lain puutteellisuuksia.

Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry

Lisätiedot:
Max Laihonen, puheenjohtaja
puheenjohtaja@kasary.fi

Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry on Setan jäsenjärjestö. Kasaryn tarkoituksena on toimia kokoomuslaisen sateenkaariväen yhdistävänä tekijänä ja toimia sateenkaarikansan kokoomuslaisena äänitorvena yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Samankaltaiset artikkelit

  • Kasary: Kokoomuksen on ryhdistäydyttävä

    Kokoomuksen HLBTI-läheisjärjestö Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry on pettynyt eduskunnan lakivaliokunnan tämänpäiväiseen päätökseen valmistella hylkäävä mietintö kansalaisaloitteeseen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Kansalaisaloitteen allekirjoitti yli 166 000 kansalaista, ja sillä on Taloustutkimuksen maaliskuussa tekemän mielipidemittauksen mukaan 65 % tuki suomalaisten keskuudessa. Kasary haluaa etenkin muistuttaa tutkimuksen osoittavan, että myös kokoomuksen kannattajista 69 % kannattaa avioliittolain muuttamista kattamaan myös…

  • Yhdenvertaisuus adoptioprosessissa ei ole keneltäkään pois

    Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry on seurannut huolestuneena Kokoomuksen Nuorten Liiton (KNL) tuoreen puheenjohtajan Susanna Kosken ympärillä vellovaa kohua. Erityisesti Kosken kanta samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeudesta herättää ihmetystä. ”Mihin perustuu Kosken huoli, että adoptio-oikeuden laajentaminen samaa sukupuolta oleviin pareihin heikentäisi heteroparien mahdollisuuksia adoptoida? Maista, joissa homoparien adoptio ei ole sallittu, luovutetaan edelleen lapsia ruotsalaisperheisiin,…

  • Kasary iloitsee tasa-arvoisen avioliittolain läpimenosta eduskunnassa.

    Eduskunta päätti täysistunnossaan perjantaina 28.11. hyväksyä kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista äänin 105 – 92. Näin Suomesta tullee 18. maa maailmassa joka hyväksyy samaa sukupuolta olevien avioliitot ”Kokoomuksen läheisjärjestö Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry iloitsee siitä että näin tärkeä asia on päätetty Suomen eduskunnassa ja voimme todeta, että Suomi on siirtynyt askeleen edemmäs demokratiassa”, kehuu Kasaryn puheenjohtaja Janne Hälinen. ”Erityisen ilahtuneita…

  • |

    Kasary: Translaki on uudistettava

    Sunnuntaina 17.5. vietettiin totuttuun tapaan kansainvälistä homo- ja transfobian vastaista päivää. Sääntömääräiseen kevätkokoukseensa maanantaina 18.5. kokoontunut Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry kokee aiheelliseksi muistuttaa, ettei Suomikaan ole tältä osin vielä valmis, vaan sekä seksuaali- että sukupuolivähemmistöjen asemassa on paljon parantamisen varaa. Yksi akuuteimmista korjauksen tarpeista on ns. translaki (laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta), joka on ollut…

  • |

    Kasary: Kokoomuksen paikka on Pridessa

    Kansallinen sateenkaariryhmä Kasary kokee Helsinki Priden päätöksen sulkea kokoomus pois yhteistyökumppaneista erittäin ongelmallisena. Kokoomus on päättävissä elimissään vahvistetuissa virallisissa ohjelmissa sekä teoissaan sitoutunut edistämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Puolue on kannattanut virallisesti translain modernisointia vuodesta 2018 lähtien ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvien eheytyshoitojen kriminalisointia vuodesta 2020. Kokoomuksen periaateohjelman mukaan vapauden ydintä on täysivaltaisen yksilön itsemääräämisoikeus…

  • Suomen seurattava Ruotsia ja kiellettävä eheytyshoidot!

    Tästä päivästä (1.7.2026) alkaen Ruotsi on kriminalisoinut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistettavat eheytyshoidot. Kasaryn mielestä Suomen on seurattava Ruotsin esimerkkiä ja kiellettävä eheytyshoidot vielä tämän hallituskauden aikana.  Eheytyshoidoissa on kyse erittäin julmasta henkisestä väkivallasta. Pahimmillaan eheytyshoidot voivat saattaa uhrinsa psykoosin valtaan. Kokoomus peräänkuuluttaa puoluekokouksen 2026 hyväksymässä tavoiteohjelmassa yksilön vapautta elää omannäköistä elämää, ja tavoiteohjelmassa on eheytyshoitojen…