Kokoomushomo

Jokainen meistä on ainutlaatuinen. Jokaisen elämässä on omat ilot ja surut. Draama. Jokaisen elämä olisi kertomisen arvoinen. Tampereella järjestetään Elävä Kirjasto –tapahtuma, jossa kirjoina toimivat oikeat ihmiset. Kirjaa luetaan esittämällä sille kysymyksiä. Kuten sanottua, jokaisen ihmisen tarina on kertomisen arvoinen, mutta Tampereella haetaan erityistä draamaa valitsemalla kirjaksi henkilö, joka kuuluu johonkin vähemmistöön.

Itse ajattelin osallistua ko. tapahtumaan edustamalla seksuaalivähemmistöä. Tapahtuma on suunnattu käsittääkseni nuorille. Monille nuorille homo on vain haukkumasana vailla suurempaa merkitystä. On hyvä, että jokaiselle ihmiselle homous aukenisi vähän paremmin – sana tulisi lihaksi. Siksi osallistun tapahtumaan – haluan näyttää, että se on muutakin kuin haukkumasana. Toisaalta haluan olla tukemassa niitä nuoria homoja, jotka joutuvat käymään läpi voimakasta itsetutkiskelua.

On aiheita, joista voi olla vaikea keskustella. Aiheita, joista ei halua keskustella, jakaa muiden kanssa. Seksuaalisuus kuuluu aiheisiin, joista ei ole luontevaa keskustella ruokapöydässä. Asian tekee vielä vaikeammaksi, jos pitäisi keskustella heteronormatiivisuudesta poikkeavasta seksuaalisuudesta. Kukaan ei voi valita syntymäpaikkaansa ja –aikaansa – syntymäkontekstia. Voi olla, että lestadiolaisessa perheessä on vaikeampi keskustella homoseksuaalisuudesta kuin muissa perheissä. Elävä Kirjasto –tapahtuma on pieni, mutta tärkeä rakennuspala ymmärtäväisemmän yhteiskunnan luomisessa.

Samankaltaiset artikkelit

  • Ja voittaja on…

    Toinenkin kierros on nyt taisteltu, ja hyvinhän siinä sitten kävi: Suomi sai arvoisensa keulakuvan, ja puolueeni kokoomus on historiallisessa tilanteessa. Sauli Niinistö on voittanut! Kuitenkin tunteeni ovat jossain määrin ristiriitaiset; toisaalta olen tyytyväinen, että Niinistö sai niin vahvan mandaatin kansalta, toisaalta tuntuu hieman pahalta, että Pekka Haavisto jäi niin kauas tasapelistä. Ehkä tämä johtuu siitä,…

  • Verenluovutusta

    Suomessa vallalla olevan luterilaisen teologian mukaan pahoja tekoja ei voi hyvittää rahalla tai fyysisillä teoilla. Tämä ei kumminkaan tarkoita sitä, ettei hyviä tekoja kannattaisi tehdä. Pirkanmaan kokoomuslaisia nuoria on menossa porukalla luovuttamaan verta. Se on hyvä teko, jonka lähtökohtaisesti jokainen lihaa ja verta oleva voi tehdä. Luovuttamaan siitä! Keskustelimme pienessä piirissä verenluovutuksesta. Eräs henkilö kertoi,…

  • Arvojohtaja

    Huomenna on presidentinvaali. Suomen tasavaltaan haetaan uutta ykkösmiestä, ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajaa. Puolustusvoimien ylipäällikköä. Arvojohtajaa. Itselleni on jäänyt epäselväksi, mitä tämä arvojohtajuus tarkoittaa. Tänään AamuTV:ssä arkkipiispa Mäkinen sanoi, ettei yksi ihminen voi olla yksin arvojohtaja, ja tottahan se on – meillä Suomessa, pohjoiskoreat on sitten erikseen. Itselleni arvojohtajuuteen riittää, että on itse arvokas. Arkkipiispa ei…

  • Faktojen jälkeinen aika

    Viime aikoina on puhuttu faktojen ja totuuden jälkeisestä ajasta ikään kuin se olisi jokin uusi ilmiö. Höpöhöpö, sanon minä. Niin kauan kuin on ollut politiikkaa, on ollut myös totuudenjälkeistä aikaa. Uutta on korkeintaan se, että ristiriita totuuden ja tekojen välillä on tullut niin näkyväksi, että hitaammatkin huomaavat sen ja toisaalta internet on mahdollistanut höpöpuheiden nopean…

  • Blogi: Ihmisoikeudet EU:ssa kuuluvat kaikille

    Tällä viikolla uutisoitiin bulgarialaisen vauvan jääneen ilman syntymätodistusta ja tätä myötä kansalaisuutta, sillä Bulgarian viranomaisten mukaan lapsella ei voi olla kahta äitiä. Asia on nyt viety käsittelyyn Euroopan unionin tuomioistuimeen, mutta tällaista tilannetta ei alun perinkään olisi saanut käydä. Perheiden tulisi pystyä sekä muuttamaan että matkustamaan vapaasti EU:n alueella niin, että heidän perheensä tunnustetaan saman…

  • Puolue, vai etujärjestö?

    Ruokaveroale on ollut keskustapuolueen pitkäaikainen tavoite. Se kirjattiin osaksi hallitusohjelmaa 2007. Verkkoapilan mukaan kokoomus on yhdessä SDP:n vastustanut ruokaveronalea koko ajan, mutta keskusta on puolustanut sitä härkämäisesti. Verkkoapilan mukaan SDP:n kanta ruokaveroaleen on kummallinen; sen kannatus on perustunut pieni- ja keskituloisten kannatukseen.  Antti Rantakankaan mukaan ruokaveroale kohdistuu pieni- ja keskituloisiin. Ilmeisesti rikkaat eivät syö ruokaa,…