Arvojohtajuutta Amerikan malliin

Tätä hetkeä on odotettu, muttei oikeastaan ole osattu odottaa tapahtuvaksi juuri nyt: Yhdysvaltain presidentti astui ulos kaapista (no pun intended) ja otti suoraan kantaa tasa-arvoisen avioliito-oikeuden puolesta.

Tämä tietenkin, yllätys yllätys, herätti voimakkaan reaktion puolesta ja etenkin vastaan. Obaman kilpakumppaniksi todennäköisesti päätyvä Mitt Romney ottikin heti vastakkaisen kannan ja meni vielä pidemmällekin, sanoen kannattavansa myös muun samaa sukupuolta olevien parien olemassaolevien parisuhdeoikeuksien vähentämistä.

Eipä Obaman tiimikään kauaa aikaillut, vaan julkaisi videon – aitoon Amerikan tyyliin – jossa sanotaan Romneyn ajavan kehitystä taaksepäin lisäämällä rajoituksen perustuslakiin, joka määrittelisi avioliiton vain miehen ja naisen väliseksi. Tällainen agenda lieneekin republikaanisen puolueen selkärangan muodostavan uskonnollisen oikeiston mieleen. Viimeksihän kansalaisten oikeuksia on perustuslaillaa rajoitettu kieltolain aikaan – ja siitähän se hyvä seurasi, kuten hyvin tiedämme.

Joka tapauksessa lopputulos onkin nyt se, että jälleen vähemmistöt ovat poliittisena keppihevosena, tärkeämpien asioiden jäädessä taka-alalle.

Tämä myös jälleen osoittaa sen, että konservatiivisille tahoille homoavioliittojen vastustus on tärkeämpää kuin liberaaleille sen puolustaminen – toisin kuin monesti näkee väitettävän. Nähtiinhän tämä Suomessakin viime kesänä, kun tasa-arvoisen avioliittolain hallitukseen menon kynnyskysymykseksi nostivat kristillisdemokraatit – eivät vihreät tai vasemmisto.

Täytyykin nostaa hattua muutenkin suuresti arvostamalleni presidentti Obamalle. Asemastaan kamppailevalle valtionpäämiehelle tuon kannan ottaminen ei varmastikaan ole kaikkein paras vaalitaktinen veto, ja voikin vielä kostautua syksyn vaaleissa.

Jäänkin mielenkiinnolla seuraamaan vaaliasetelmien etenemistä, ja odotan vähemmän innosta hehkuen ennennäkemättömän likaista kamppailua tuolla demokratian ihmemaassa.

Samankaltaiset artikkelit

  • Demokratia voitti

    28.11.2014 ei jää suomalaisen poliittisen historiaan aikakirjoihin ainoastaan päivänä, jolloin eduskunta teki ratkaisevan päätöksen mahdollistamalla myös samaa sukupuolta olevien parien oikeuden astua avioliiton satamaan heteroseksuaalisten tovereidensa lailla. Päivä jää historiaan ennen kaikkea kansanvallan juhlapäivänä, ensimmäisen kansalaisaloitteen saadessa eduskunnan siunauksen. Ensimmäistä kertaa tämän instituution historiassa eduskunta ei ylimielisesti kävellyt aloitteen yli, kuten kävi esimerkiksi Järkeä tekijänoikeuslakiin…

  • Uudesta Nokiasta uudistuvaan kaivoslakiin

    1990-luvun laman aikaan haaveiltiin, että Suomen viennillä olisi muitakin vetureita kuin metsäteollisuus. Niinistön ollessa valtiovarainministerinä rahaa tuli valtiolliseen kassaan ”ovista ja ikkunoista” Nokian vetämänä. Näin toive oli toteutunut ja Suomen viennille oli saatu toinen tukijalka metsäteollisuuden lisäksi: IT-klusteri. Nyt tämän ajan lamassa julkisuudessa on kaivattu ”uutta Nokiaa”, ikään kuin Suomen vienti saisi kolmannen tukijalan metsä-…

  • Miksi Stubb?

    Pitkän pohdinnan ja yhdistyksen sisäisen äänestyksen perusteella päätimme Kansallisen sateenkaariryhmän hallituksen kanssa tulla ulos kaapista kokoomuksen puheenjohtajakisassa. Asiasta uutisoi mm. Helsingin Sanomat. Valinta osottautui ilmeisen helpoksi, sillä puheenjohtajaehdokkaista ainoastaan Alex Stubb on toiminut aktiivisesti poliittisella urallaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamisen eteen. Toki myös Jan Vapaavuori on ilmaissut kannattavansa mm. tasa-arvoista avioliittolakia, mutta toisin kuin Stubb, hän ei ole aktiivisesti toiminut asian…

  • Verenluovutusta

    Suomessa vallalla olevan luterilaisen teologian mukaan pahoja tekoja ei voi hyvittää rahalla tai fyysisillä teoilla. Tämä ei kumminkaan tarkoita sitä, ettei hyviä tekoja kannattaisi tehdä. Pirkanmaan kokoomuslaisia nuoria on menossa porukalla luovuttamaan verta. Se on hyvä teko, jonka lähtökohtaisesti jokainen lihaa ja verta oleva voi tehdä. Luovuttamaan siitä! Keskustelimme pienessä piirissä verenluovutuksesta. Eräs henkilö kertoi,…

  • Maantieongelma

    Viime kesänä Kasary osallistui yhteistyössä Pirkanmaan Kokoomusnuorten kanssa Tampere Pride -tapahtuman puistojuhlaan, joka tosin typistyi huonon sään vuoksi juhlaksi YO-talolla. Olimme pystyttäneet teltan kadun varteen ja teltalla kävikin monenlaisia ihmisiä keskustelemassa kaikenlaisesta taivaan ja maan välillä. Eräs henkilö tuli kysymään minulta, onko Kokoomuksella ratkaisua tulevaan öljypulaan – kuulemma maanteihin(kin) kuluu paljon raakaöljypohjaisia tuotteita, puhumattakaan polttoaineista….

  • Lakialoite tasa-arvoisesta avioliittolaista valmistunut

    Lasse Männistön (kok.) johdolla valmisteltu lakialoite tasa-arvoisesta avioliittolaista on valmistunut. Lopullinen versio löytyy nyt myös Internetistä. Nykyisen avioliittolain mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, joka vahvistetaan vihkimisellä. Vihkimisen voi suorittaa Suomessa ev. lut. kirkko, ortodoksikirkko, rekisteröitynyt uskonnollinen yhdyskunta tai siviiliviranomainen. Vihkimisoikeuteen lakialoite ei ota kantaa, ts. uskonnolliset yhteisöt voivat jatkossakin määrittää, millainen heidän…

3 Kommenttia

  1. Ja silti: ”Kokoomusnuoret lähetti edustajansa tällä viikolla järjestettyyn republikaanien puoluekokoukseen, jossa Mitt Romney valittiin puolueen presidenttiehdokkaaksi.” Kuinka kukaan järkevä, kokoomusnuori taikka muu, saattaa kannattaa mormonia Yhdysvaltain presidentiksi?

  2. Valitettavasti en osaa vastata kokoomusnuorten puolesta. Minunkaan mielestäni se ei ole järkevää.

  3. Minusta ihmisiä ei voi arvottaa vakaumuksen perusteella, eli mormoni on lähtökohtaisesti yhtä pätevä presidentiksi kuin vaikkapa ateisti. Miksi sitten Kokoomusnuoret (ja jokunen muu kokoomuslainen) meni republikaanien puoluekokoukseen, niin se johtui siitä, että republikaanit on Kokoomuksen veljespuolue IDUn (International Democrat Union) kautta. Mennessään maailman yhteen merkittävimpään puoluekokoukseen tarkkailijaksi kokoomusnuorilla oli enemmän mielessä Romneyn talouskysymykset ja ylipäätänsä ihmisen ja valtion välinen suhde. Ei niinkään avioliittolaki. Myös Kokoomusnuorten kippari Häkkänen sanoi radiohaastattelussa, ettei oikein diggaa Romneyn aborttinäkemyksistä.

Kommentit on suljettu.