Lipsahdus

Tampere Priden yhteydessä pidettiin paneelikeskustelu, jonka nimi kysyi, ollaanko tässä siltoja polttamassa, vai rakentamassa. Korkeatasoiseen keskusteluun osallistui yllätykseni useita ev.-lut. kirkon parissa toimivia henkilöitä, kuten vaikkapa lääkäri, jonka leipätyönä oli toimia intersukupuolisten parissa. En kumminkaan ajatellut kirjoittaa hänestä.

Keskustelussa Amnestyn edustaja sanoi ohimennen, että nykyään sotiakin perustellaan naisten aseman turvaamisella. Oletan hänen viitanneen Afganistanin sotaan. Tarkastellaanpa sitä vähän tarkemmin. Yhdysvaltain kiinnostus Afganistania kohtaan heräsi Al-Qaedan tekemien lentokoneiskujen myötä. Iskujen takana oletettiin olevan muslimiagitaattori Osama bin Laden, joka oli saanut suojapaikan Afganistanista Taleban-hallinnolta.

Koska Yhdysvallat halusi Osama bin Ladenin elävänä, tai kuolleena, oli sota Taleban-hallintoa vastaan valmis. Tässä vaiheessa ei siis ollut mitään puhetta naisten oikeuksista ihmisyyteen, vaan nimenomaan terrorijahdista. Kuten olettaa saattoi, Taleban-hallinto kaatui ja alkoi ns. sissisota. Siis sissisota nimenomaan talebanien vinkkelistä, kansainvälisen liittouman joukkojen tarkoitus ei ollut käydä sotaa, vaan hallita ja hillitä kriisiä.

Naisten oikeus ihmisyyteen on tullut vasta jälkeenpäin agendalle, kun on pohdittu kriisinhallintaoperaation jatkoa, ja siinäkin ne ovat olleet ”vain” rikka rokassa. Siis koko kriisinhallintaoperaatio, puhumattakaan sota, ei ole ollut missään vaiheessa naisten oikeuksien varassa – niin tärkeitä kuin ne ovatkin. Edellä mainituin perustein uskallan väittää, että Amnestyn edustaja puhui höpöä.

Samankaltaiset artikkelit

  • Oppia Kataisen Jyrkille

    Englanti ja Wales liittyivät eilen kuninkaallisen hyväksynnän saattelemana monien edistyksellisten maiden joukkoon hyväksyessään samaa sukupuolta olevien avioliitot. Erityisen historiallisen tästä tekee se, että asiaa ajettiin David Cameronin konservatiivien johtaman hallituksen toimesta. Pääministeri Cameron osoittikin todellista johtajuutta toimiessaan oikeana pitämänsä asian puolesta sen sijaan että olisi kalastellut poliittisia irtopisteitä – hänen oma puolueensa kun oli lain…

  • Maastamuuttaja

    Juuri tällä hetkellä suomalaisia puhututtaa maahanmuutto, ja etenkin siihen liittyvät ongelmat. Keskustelu on herännyt ehkä hieman myöhemmin mitä muualla Euroopassa, joskin maahanmuuttomäärät ovat olleet Suomessa pienempiä kuin esimerkiksi Ruotsissa. Jopa päävasemmistopuolueen puheenjohtaja on todennut, että maahanmuuttajien pitää elää ”maassa maan tavalla”. Sanontaa ”maassa maan tavalla” on totuttu kuulemaan vain rohkean maahanmuuttokriittisten suusta. Olen itse ollut…

  • Halpajunayhtiö? – Kyllä, kiitos.

    Tuore uutinen kertoo konduktöörin opastaneen junassa ihmisiä äänestämään seuraavissa vaaleissa puoluetta, joka ei kannata rautatieliikenteen kilpailuttamista, mutta mikä kannattaisi rautatieliikenteen lisäämistä. On selvää, että rautatieliikenteessä on ongelmia, varsinkin näin talvisaikaan suuren lumimäärän vuoksi. Suomessa rautateiden ylläpidosta vastaa Ratahallintokeskus, ei VR. Ratahallintokeskuksen keskeisin työrukkanen on VR-Rata, joka on Suomen suurin ratojen rakentaja. Tämä järjestely mahdollistaa uusien…

  • Demokratia voitti

    28.11.2014 ei jää suomalaisen poliittisen historiaan aikakirjoihin ainoastaan päivänä, jolloin eduskunta teki ratkaisevan päätöksen mahdollistamalla myös samaa sukupuolta olevien parien oikeuden astua avioliiton satamaan heteroseksuaalisten tovereidensa lailla. Päivä jää historiaan ennen kaikkea kansanvallan juhlapäivänä, ensimmäisen kansalaisaloitteen saadessa eduskunnan siunauksen. Ensimmäistä kertaa tämän instituution historiassa eduskunta ei ylimielisesti kävellyt aloitteen yli, kuten kävi esimerkiksi Järkeä tekijänoikeuslakiin…

  • ”Helvetin alentavaa”

    Jörn Donner taisi joskus sanoa, että vaalikampanjointi, ja etenkin kansalaisten kohtaaminen kadulla, on ”helvetin alentavaa” hommaa. Tänään kampanjoin ystäväni Wille Rydmanin tiimissä ja en voi kuin yhtyä tuohon arvioon. En ole mikään aristokraatti, mutta toivoisin, että mahdollinen kritiikki esitetään perusteluineen, hyvin jäsennellysti ja minun tapauksessani mielellään kirjallisessa muodossa. Aika vähissä on ne ehdokkaat, jotka saavat…

  • Islannin ilmaa nuuskimaan?

    Katselin eilisen eduskunnan kyselytunnin. Siinä oli mielestäni poikkeuksellisen mielenkiintoinen kysymys, nimittäin kysymys Suomen osallistumisesta Islannin ilmatilan valvomiseen. Pakka tuntui olevan kovin levällään vielä, koska Arkadianmäellä oli epäselvyyttä siitäkin, onko se ikäänkuin harjoitus, vai ”sotilastoimi”, johon Suomi mahdollisesti osallistuu. On perusteltua kysyä, miksi Suomi osallistuu Nato-maan (hyi, saatanallista!) ilmatilan valvontaan. No siihen on tietysti kaksi perussyytä….

2 Kommenttia

  1. Hannu se tässä höpöjä puhuu – sinä vastustit Amnestya jo ennakolta. Tarkista asenteesi ja päivitä ne.

  2. Otsikon perusteella ehdin jo ajatella, että nytkö se Hannu pyörtää omia turhan jyrkkiä puheitaan ja näkökulmiaan, mutta turha oli innostua näemmä.

Kommentit on suljettu.