Kasary Setan jäseneksi

Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n hallitus on hyväksynyt kokouksessaan 17.2.2012 Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry:n jäsenjärjestökseen.

Päätös on ennakkopäätösluonteinen, sillä näin Kasarystä tuli Setan ensimmäinen puolueväriä tunnustava jäsenjärjestö.

”Haluan kiittää Setan hallitusta avarakatseisuudesta, ja samalla haluan haastaa myös muita poliittisia HLBTI-yhdistyksiä mukaan yhteisen pöydän ääreen”, kommentoi Kasaryn puheenjohtaja Janne Hälinen päätöstä tuoreeltaan.

Kasaryn jäsenet saavat tästä eteenpäin Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n valtakunnalliset jäsenedut käyttöönsä. Jäsenkorttien postitus aloitetaan viimeistään huhtikuussa.

Muut Setan jäsenjärjestöt voi katsastaa osoitteessa

http://www.seta.fi/index.php?k=16299.

Samankaltaiset artikkelit

  • Kasary: Kokoomuksen on ryhdistäydyttävä

    Kokoomuksen HLBTI-läheisjärjestö Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry on pettynyt eduskunnan lakivaliokunnan tämänpäiväiseen päätökseen valmistella hylkäävä mietintö kansalaisaloitteeseen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Kansalaisaloitteen allekirjoitti yli 166 000 kansalaista, ja sillä on Taloustutkimuksen maaliskuussa tekemän mielipidemittauksen mukaan 65 % tuki suomalaisten keskuudessa. Kasary haluaa etenkin muistuttaa tutkimuksen osoittavan, että myös kokoomuksen kannattajista 69 % kannattaa avioliittolain muuttamista kattamaan myös…

  • |

    Kasaryn hallitus uudistuu merkittävästi vuodelle 2019

    Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry piti syyskokouksensa tänään 7.12.2018. Kokouksessa valittiin hallitus vuodelle 2019 ja päätettiin toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio vuodelle 2019. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Iida Niva. Yhdistyksen hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Janne Hälinen, Jenni Juulia Tikka (uusi), Konsta Nupponen (uusi), Max Laihonen (uusi) ja Päivi Kiili (uusi). Varajäseniksi valittiin Hannu Heikkinen, Ismo Kyllönen…

  • Kasary menee elokuviin – tule mukaan!

    Torstaina 28.1.2010 klo 21.15 Kasary menee porukalla katsomaan Docpoint-elokuvafestivaalien elokuvaa Prodigal Sons. Dokumentti kertoo transsukupuolisesta, joka palaa juurilleen. ”Perinteinen perhemalli saa kyytiä ja kulissit kaatuvat, kun sisaruskatras paikkailee välejään tässä hyvin suorasukaisessa ja intiimissä elokuvassa.” ©Kuva: Big Sky Film Lisää elokuvasta osoitteessa http://www.docpoint.info/node/1510 Tapaamme Helsingissä Elokuvateatteri Bristolin edessä klo 21.00. Meillä on vielä pari lippua…

  • Sukupuoli­pariteetista

    Olen edustanut Kasaryä kaksi kertaa Setan edustajakokouksessa. Se onkin ainut paikka, jossa olen varsinaisesti törmännyt ”pakonomaiseen” sukupuolipariteettiin, joka realisoituu sukupuolikiintiöiden muodossa. Käytännössä siis hallitusvaalia käytäessä jokin henkilö voi tulla valituksi jäseneksi pienemmällä määrällä kuin ulkopuolelle jäävä, mikäli sattuu sopivasti sukupuolikiintiöt. Tähän hätään en löytänyt Seta ry:n sääntöjä tarkastaakseni tarkan muotoilun, mutta ne mahdollistavat sellaisten jäsenten…

  • Kokoomus otti kantaa sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta

    Kokoomuksen puoluekokous Jyväskylässä on juuri hyväksynyt suurella äänienemmistöllä sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta olevan kannan. Asiasta oli tehty kokouksella jopa neljä aloitetta. Puoluehallituksen kanta voitti äänestyksessä. Puolueen virallinen kanta on nyt lyöty lukkoon, ja se velvoittaa puolueen johtoa edistämään asiaa. Nykyhallitus mahdollisti sisäisen adoption rekisteröidyissä parisuhteissa. Seuraavan hallituksen ohjelmassa tulee olemaan täysin sukupuolineutraali avioliittolaki.

  • Tasa-arvo ei voi olla muotoseikoista kiinni

    Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry on erittäin huolestunut eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajan Anne Holmlundin (kok.) ylimielisyydestä ja välinpitämättömyydestä ihmisoikeuksia kohtaan. Alexander Stubbin (kok.) ja 75 muun kansanedustajan ylitse puoluerajojen kannatusta kerännyt lakialoite on jumiutunut lakivaliokunnan pöydälle. Valiokunnan puheenjohtajana Anne Holmlund on selkeästi ilmaissut, ettei aio laittaa tikkua ristiin asian eteenpäin viemiseksi. ”On äärimmäisen ikävää, että tämä…