Lähetekeskustelu avioliittolakiehdotuksesta

Eduskunta kävi lähetekeskustelun avioliittolain uudistusehdotuksesta viime keskiviikkona. Taktisesti keskustelu oli laitettu täysistuntopäivän loppuun, jolloin suuressa salissa istuikin vain ne kansanedustajat, jotka olivat todella kiinnostuneita aiheesta. Tuo taannoinen lähetekeskustelu on katsottavissa täällä (–> edelliset täysistunnot -> 27. keskiviikkona 21. maaliskuuta 2012). Keskustelu aiheesta alkaa ajassa 3:22:00.

Keskustelussa ei mielestäni tullut esille mitään uutta ja ihmeellistä. Harvalukuisten vastustajien suurin huoli tuntui olevan lapsen etu adoptiotilanteessa, ikään kuin homot saisivat jonkin ohituskaistan adoptiojonossa avioliittolain myötä. Samaan aikaan käytettiin tarmoa osoittaakseen, etteivät homoparit ole keskimäärin kovinkaan pysyviä olleet. Kumminkin adoptioprosessi kestää vuosia ja eihän lasta voi sellaiseen avioliittoon sijoittaa, joka on jo hajonnut adoptioprosessin aikana.

Ei voi kuin ihailla sitä viileyttä, jonka esimerkiksi Lasse Männistö ja Oras Tynkkynen omasivat ampuessaan yksi toisensa jälkeen vastustajien väitteitä alas. Erityisesti jäi mieleeni Tynkkysen ALV-esimerkki kaltevan pinnan teoriasta: jos ALVia nostetaan yhdellä yksiköllä, siitä ei seuraa, että sitä tullaan nostamaan toisella ja taas toisella siten, että lopulta ALV on 100 %. Myös kehäpäätelmiin sorruttiin: ensin oltiin päätetty, mitä mieltä jostain ollaan ja sen jälkeen etsitään perusteet kannalle.

Vastustajista parhaiten mieleeni jäi korkealle arvostamani kansanedustaja Halla-ahon argumentit. Hän lähtee siitä, että avioliittokysymykset ovat aina irrationaalisia ja että ei ole erityisiä perusteita vetää ratkaisevaa rajaa siihen, mihin se nyt halutaan vetää. Hänen mukaansa uuden avioliittolain kannattajien argumenteilla voisi perustella myös moniavioisuutta. Kumminkin uudessakin avioliittolaissa tehtäisi se arvovalinta, ettei moniavioisuutta hyväksytä. Näin tulee todistetuksi, että asia on aina arvokysymys ja näin on perusteltua olla asiasta mitä mieltä tahansa; jokainen on oikeassa.

Avioliittolakiehdotus meni nyt lakivaliokuntaan, jonka mappeihin se hautautunee – ainakin niin on sen puheenjohtaja Holmlund (kok.) antanut  ymmärtää. Näyttää siltä, että palamme asiaan sitten, kun alamme keräämään nimiä kansalaisaloitteen muodossa.

Samankaltaiset artikkelit

  • Sosiaalipopulismin joutsenlaulu?

    Suomalaisiin on vuosikymmenestä toiseen purrut hyvin tietynlainen sosiaalipopulismi, jota vasemmistopuolueet ovat menestyksekkäästi harjoittaneet. Nämä puolueet ovat mestareita pukemaan kauniisiin sanoihin viestin ”kuinka kupata itselle muiden ansaitsemia rahoja”. Nyt viime aikoina on kumminkin tapahtunut jotain kummallista; puhtaan vasemmiston (SDP + Vasemmistoliitto) yhteiskannatus on alle 30 %. Vaikea sanoa, mistä tämä johtuu; elämme taloudellisesti vaikeita aikoja, ja…

  • ”Helvetin alentavaa”

    Jörn Donner taisi joskus sanoa, että vaalikampanjointi, ja etenkin kansalaisten kohtaaminen kadulla, on ”helvetin alentavaa” hommaa. Tänään kampanjoin ystäväni Wille Rydmanin tiimissä ja en voi kuin yhtyä tuohon arvioon. En ole mikään aristokraatti, mutta toivoisin, että mahdollinen kritiikki esitetään perusteluineen, hyvin jäsennellysti ja minun tapauksessani mielellään kirjallisessa muodossa. Aika vähissä on ne ehdokkaat, jotka saavat…

  • Hyvin pelattu, FDL!

    Osallistuin tänään Pirkanmaan SETAn järjestämään Pride-kulkueeseen, tuoden yhdessä Kasaryn kanssa valtakunnan päähallituspuolueen siniväriä muutenkin iloiseen tapahtumaan. Itse kulkue meni rauhallisesti, joskin ehkä vähän turhan nopeaan kävelytahtiin varsin epävakaan oloisessa säässä pitkin kaupungin keskustaa. Ennakkoon tapahtumaan liittyen oli herättänyt keskustelua Finnish Defence Leaguen (FDL) mahdollinen osallistuminen marssille – ei yhdenvertaisuuden puolesta, vaan maailman toiseksi suurinta uskontokuntaa…

  • Kirkkokielteisyys ei kuulu homouteeni

    Tuoreen homokohun innoittamana Facebookiin ilmaantui sivu, jonka nimessä todetaan uljaasti, että ”homokielteisyys ei kuulu kirkkooni”. Itse pystyn yhtymään tähän, joskaan en tiedä, väittääkö lopulta kukaan, että kirkolla olisi jotain homoseksuaaleja sinänsä vastaan. Provosoivasti voisin väittää, että kirkkokielteisyys ei kuulu homouteeni. Kiistaa on aiheuttanut kirkon kielteinen kanta samaa sukupuolta olevien parien siunaamiseen. Asiaa voi lähestyä ainakin…

  • ”Kokoomuksen vika!”

    Eduskunnan lakivaliokunta teki tänään odotetun päätöksensä valmistella tasa-arvoista avioliittolakia ajavasta kansalaisaloitteesta hylkäävän mietinnön. Vaikka tulos oli odotettavissa, oli se silti pettymys monille, jotka asiaa tärkeänä pitävät. Niin myös minulle. Yhtä odotettua oli siitä syntynyt oikeutettu raivo sosiaalisessa mediassa, jossa ei leimakirveiden heittelyä säästelty. Etenkin vihreiden suunnasta on syyttävä sormi ollut kovasti osoittamassa kokoomuksen suuntaan, jonka neljästä lakivaliokunnan…

  • Rohkeudesta

    Nyt kun lakialoite tasa-arvoisesta avioliitosta on jälleen pompsahtanut ylös naftaliinista, on jokaisella siihen sanansa sanottavana. Tuoreimpien joukossa on vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö, joka vaatii etenkin kokoomuksen ja keskustan kansanedustajilta rohkeutta ja uskallusta. Vaikka on totta, että keskustalaiset (pois lukien aloitteen allekirjoittanut Antti Kaikkonen) leikkivätkin asiassa hallituksen ja opposition välistä sirkusta, ja että useat kokoomuslaiset…