Helsinki Pride 2013

Helsinki Pride 2013 sujui mukavissa merkeissä. Sää oli suotuisa, eikä häiriköintiä tapahtunut. Kokoomuslaista väriä marssilla edustivat mm. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty ja kaupunginvaltuutettu Laura Rissanen, joka on samalla kaupunginhallituksen jäsen ja Kokoomuksen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja.

Priden yhteydessä Kasaryn hallitus valmisteli myös julkilausuman liittyen Venäjän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tilanteeseen. Se alla.

Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry on hyvin huolissaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien toteutumisesta Venäjällä. Homoseksuaalisuus poistui Venäjän rikoslaista 1993, mutta suotuisa kehitys päättyi viimeistään Pietarin kaupungin ”homopropagandalakiin” vuonna 2012. Irvokkaimmillaan Venäjän tyrmistyttävä ilmapiiri näkyi Volgogradissa, jossa ei pelkästään tyydytty surmaamaan homoseksuaalia, vaan ruumis häpäistiin mitä iljettävimmällä tavalla.

Toisin kuin Suomessa, Venäjällä mielenosoitukseen vaaditaan lupa. Valitettavasti tämä tarjoaa loistavan mahdollisuuden kieltää sellaiset mielenosoitukset, joissa ollaan väärää mieltä. Moskova ei olekaan hyväksynyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöaktivistien mielenosoituspyyntöjä vuoden 2006 jälkeen. Syyllinen ei ole poliisi, vaan lainsäätäjä, joka on mahdollistanut tällaisen.

Putinin juuri allekirjoittaman ”homopropagandalaki” kieltää homoseksuaalisuudesta kertomisen alle 18-vuotialle. Valitettavasti tätä voi tulkita monin eri tavoin, ja jonkun tulkinnan mukaan esimerkiksi samaa sukupuolta olevien kävelemisestä käsi kädessä voi saada sakot. Erityisen ongelmallinen ”homopropagandalaki” on niiden nuorten kannalta, jotka etsivät seksuaali-identiteettiään ja näin kaikista eniten tarvitsisivat asiatietoa seksuaalisuudesta.

Vladimir Putin totesi hiljan homoseksuaaleista, että ”Presidenttinä, minulla on velvollisuus puolustaa heidän oikeuksia. He etenevät työurillaan, he saavat palkintoja ja kunniakirjoja, mikäli ansaitsevat.”. – Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät kaipaa erityisemmin palkintoja, vaan oikeuden olla oma itsensä ja kertoa siitä kanssaihmisille, Kansallisen Sateenkaariryhmän puheenjohtaja Hälinen totesi. – On valitettavaa, ettei Venäjällä tulla näkemään samanlaista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen iloista Pride-karnevaalia kuin mitä meillä Helsingissä ja muualla sivistysvaltioissa, Hälinen lisäsi.

Samankaltaiset artikkelit

  • Eurooppalaisten keskusta­oikeistolaisten puolueiden HLBTI-verkosto perustettu

    Kokoomuksen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin (HLBTI) keskittyvä läheisjärjestö Kansallinen sateenkaariryhmä osallistui 12.10. Berliinissä järjestettyyn eurooppalaisten keskustaoikeistolaisten puolueiden HLBTI-järjestöjen konferenssiin. Kaiken kaikkiaan osallistujia kerääntyi kokoomuksen saksalaisen sisarpuolueen CDU:n puoluetoimistolle noin kolmekymmentä, viidestä eri maasta. Suomen delegaation muodostivat Kansallisen sateenkaariryhmän puheenjohtaja Janne Hälinen, varapuheenjohtaja Kimmo Niemi sekä hallituksen jäsen Ismo Kyllönen. Kansallisen sateenkaariryhmän lisäksi edustettuina olivat LSU Saksasta,…

  • |

    Tiedote: Kasaryn ja Helsinki Priden välinen yhteisökumppanuus

    Helsinki Pride -yhteisö on kutsunut Kansallisen sateenkaariryhmän eli Kasaryn yhteisökumppanikseen. Kasaryn hallitus on päättänyt sittemmin hyväksyä tämän kutsun. Helsinki Priden yhteisökumppanina Kasary saa muun muassa oman kävelyblokin Helsingissä lauantaina 1.7.2023 järjestettävään Pride-kulkueeseen. Lisätietoa yhteisökumppanuudesta löytyy täällä. Kasaryn hallituksen mielestä yhteisökumppanuus on olemassa olevista vaihtoehdoista paras ratkaisu, jonka myötä kokoomuslaiset voivat yhdessä edustaa puoluettaan Helsinki Pride…

  • Puoluejohdon ehdokkaiden esittelyt

    Kokoomuksen puoluekokous järjestetään 4.–6.9.2020, ja kokouksessa valitaan uusi puoluejohto seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Pyysimme kaikkia puolueen puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi tai puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ehdolla olevaa vastaamaan kolmeen kysymykseen. Lisäksi tiedustelimme kultakin, mikä euroviisukappale on heidän suosikkinsa. Kysely lähetettiin ehdokkaille keskiviikkona 26.8. ja vastauksia pyydettiin viimeistään tiistaina 1.9. Iloksemme kaikki ehdokkaat vastasivat määräaikaan mennessä, ja saimme julkaistua vastaukset hyvissä…

  • Kimmo Sasi kertoi Grossin raportista

    Kasary järjesti avoimen yleisötilaisuuden Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa 9.3.2010. Paikalla oli Euroopan neuvoston oikeudellisten asiain ja ihmisoikeuksien komitean edustaja, perustuslakivaliokunnan pj. Kimmo Sasi kertomassa nk. Grossin raportin etenemisestä Euroopan neuvostossa. Grossin raportti käsittelee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää. Raportti palautui ensimmäisestä istunnosta valmisteluun ja sitä käsitellään uudelleen MILLOIN. Sasi arveli raportin menevän läpi äänestyksessä huhtikuun loppuun mennessä….

  • Kasary tukee eduskuntavaaliehdokkaita

    Kansallinen Sateenkaariryhmä – Kasary ry:n sääntöjen ja toimintasuunnitelman mukaisesti pyrimme edistämään kokoomuslaisten arvojen viemistä HLBTI-väen pariin ja toisaalta viemään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kannalta tärkeitä asioita eduskuntaan. Vaalien lähestyessä olemme päättäneet tukea omalla panoksellamme niitä Kokoomuksen ehdokkaita, jotka kokevat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiat tärkeiksi. Olemme julkaisseet kotisivuillamme gallerian tukemistamme ehdokkaista. Galleria täydentyy vaalien lähestyessä. Listalle ovat…