Suomalaiset ovat

Perverssejä. Erityisesti tämä näkyy näin juhannuksen aikaan. Iso määrä ihmisiä kiirehtii ensin kauppaan pesueensa kanssa, josta matka jatkuu kohti kesämökkiä stressitason noustessa: onko kaikki tarpeellinen varmasti mukana? Onko se sinappi varmasti myös mukana?! Keskivertopesueen änkeminen samaan ahtaaseen koppiin pariksi tunniksi virittää ihmiset juhannustunnelmaan.

Mökille saavuttua myös hyönteiset huomaavat saaliin saapuneen. Narttuhyttyset himoitsevat veriannosta, eivätkä paarmatkaan halua jäädä osattomaksi. Kantamukset pitää saada autolta mökille ja kai sitä itsekin haluaisi jotain haukata – mahdollisimman alkeellisissa olosuhteissa valmistettua ruokaa. Hurjimpia ovat ne, jotka pystyttävät teltan – siis sen, jossa aikovat yöpyä alttiina säävaihteluille. Jotkut haluavat heikentää kuuloaan kovaäänistä musiikkia kuunnellen, toiset altistavat elimistönsä koettemuksille saunassa.

Juhannukseen liittyy yksi erityisen suuri hullutus: alkoholituotteet. Niitä siemaillessa ihminen vetää napaansa hiilarilitkua enemmän kuin ihminen on rakennettu kestämään. Rahaa niihin saa kulumaan, samoin jotkut nitistävät terveytensä, pahimmillaan perhe- ja ystävyyssuhteensa. Riittävän suuria annoksia riittävän usein siemaillessa kaikkoaa tajunta, koordinaatiokyky ja käsitys soveliaasta käytöksestä.

Poliitikot suunnittelevat ilokaasun, typpioksiduulin, kieltämistä kansalaisille, koska siihen on joku joskus monta vuotta sitten tukehtunut. Tänä juhannuksena tähän mennessä on hukkunut 6, liikenteessä on kuollut 3, mies menehtyi junan alle Oulaisissa, Kalajoen hiekkasärkillä tapahtui lukuisia pahoinpitelyitä, Jämsän Himoksessa poliisin huomaan otettiin kymmenkunta juhlijaa, Päijät-Hämeen poliisilla oli viime yönä 150 erilaista tehtävää ja ministeri Niinistö kannustaa kuntia hankkimaan LED-valoja. Ihmiset haluavat riehua, käyttäytyä muutoin huonosti ja törttöillä liikenteessä – kuitenkin niin, että ongelmatapauksissa verovaroin kustannettu poliisi ja pelastuslaitos tulevat apuun.

En kannata juhannuksen kieltämistä, enkä edes typpioksiduulin vähittäismyynnin kieltoa.

Samankaltaiset artikkelit

  • Islannin ilmaa nuuskimaan?

    Katselin eilisen eduskunnan kyselytunnin. Siinä oli mielestäni poikkeuksellisen mielenkiintoinen kysymys, nimittäin kysymys Suomen osallistumisesta Islannin ilmatilan valvomiseen. Pakka tuntui olevan kovin levällään vielä, koska Arkadianmäellä oli epäselvyyttä siitäkin, onko se ikäänkuin harjoitus, vai ”sotilastoimi”, johon Suomi mahdollisesti osallistuu. On perusteltua kysyä, miksi Suomi osallistuu Nato-maan (hyi, saatanallista!) ilmatilan valvontaan. No siihen on tietysti kaksi perussyytä….

  • Maantieongelma

    Viime kesänä Kasary osallistui yhteistyössä Pirkanmaan Kokoomusnuorten kanssa Tampere Pride -tapahtuman puistojuhlaan, joka tosin typistyi huonon sään vuoksi juhlaksi YO-talolla. Olimme pystyttäneet teltan kadun varteen ja teltalla kävikin monenlaisia ihmisiä keskustelemassa kaikenlaisesta taivaan ja maan välillä. Eräs henkilö tuli kysymään minulta, onko Kokoomuksella ratkaisua tulevaan öljypulaan – kuulemma maanteihin(kin) kuluu paljon raakaöljypohjaisia tuotteita, puhumattakaan polttoaineista….

  • Se on siinä!

    Äitiyslaki-kansalaisaloite on saanut tarvittavat 50 000 allekirjoitusta kasaan, ja lisää tulee koko ajan! Kiitos kaikille jo allekirjoittaneille! Allekirjoitusten tarkastusten jälkeen aloite lähtee eduskunnan käsiteltäväksi ja – ainakin luotan näin – yksi epäkohta lainsäädännöstämme on jälleen poistettu. On ollut suuri kunnia saada toimia yhtenä aloitteen vireillepanijoista. Tunnustettava on, että pelkäsin, ettei aloite tule menestymään, sillä aihe…

  • Rienausta

    Kävin jonkin aika sitten katsomassa anarkistisen Homo! –musiikkifarssin Kansallisteatterissa. Pirkko Saision punavihermusteella varustetusta kynästä lähtenyt käsikirjoitus ei sinänsä yllätä; joku voisi sanoa esitystä rienaukseksi. Milloin farssissa vilahtavat Mikkelin piispa, milloin erehdyttävästi Päivi Räsästä muistuttava henkilö. Samat ihmiset, jotka saarnaavat globaalin yhdenvertaisuuden puolesta, eivät vaivaudu mitenkään käsittelemään tämän ajan globaaleja tabuja. Kristittyjä on helppo pilkata; he…

  • Kokoomushomo

    Jokainen meistä on ainutlaatuinen. Jokaisen elämässä on omat ilot ja surut. Draama. Jokaisen elämä olisi kertomisen arvoinen. Tampereella järjestetään Elävä Kirjasto –tapahtuma, jossa kirjoina toimivat oikeat ihmiset. Kirjaa luetaan esittämällä sille kysymyksiä. Kuten sanottua, jokaisen ihmisen tarina on kertomisen arvoinen, mutta Tampereella haetaan erityistä draamaa valitsemalla kirjaksi henkilö, joka kuuluu johonkin vähemmistöön. Itse ajattelin osallistua…

  • Vettä sataa ja kaikkia v*tuttaa

    Uusi hallitus alkaa saamaan muotonsa. Joku on sanonut sitä sateenkaarihallitukseksi – löytyyhän samasta hallituksesta Suomen oikeistolaisin ja vasemmistolaisin eduskuntapuolue. Sana ”sateenkaari” antaa ihan liian ruusuisen kuvan hallituksesta ja parempi termi sille olisikin ”vettä sataa ja kaikkia vituttaa” -hallitus; hallituksessa ei ole yhtään puoluetta, joka voisi olla täysin tyytyväinen hallitusohjelmaan. Hallituksesta ja sen ohjelmasta on esitetty…