|

Kasary: Kokoomuksen paikka on Pridessa

Kansallinen sateenkaariryhmä Kasary kokee Helsinki Priden päätöksen sulkea kokoomus pois yhteistyökumppaneista erittäin ongelmallisena. Kokoomus on päättävissä elimissään vahvistetuissa virallisissa ohjelmissa sekä teoissaan sitoutunut edistämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Puolue on kannattanut virallisesti translain modernisointia vuodesta 2018 lähtien ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvien eheytyshoitojen kriminalisointia vuodesta 2020.

Kokoomuksen periaateohjelman mukaan vapauden ydintä on täysivaltaisen yksilön itsemääräämisoikeus itseään koskevissa asioissa sukupuoleen, ikään, katsomukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen, syntyperään, yhteiskunnalliseen asemaan tai muuhun taustaan katsomatta. Yksilönvapaus on kaikkia kokoomuslaisia yhdistävä arvo, joka itsessään sitouttaa puolueen tukemaan liberaalidemokraattista ja länsimaista arvopohjaa. Tähän arvopohjaan kuuluu automaattisesti sorrettujen puolustaminen ja eri vähemmistöjen vahva tukeminen.

Pride-liike on perinteisesti yhdistänyt kaikki ne voimat ja tahot, jotka haluavat antaa tukensa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman vahvistamiseksi. Siksi on erittäin ikävää, että puolue, joka on väitteistä huolimatta työskennellyt päämäärätietoisesti yhdenvertaisuuden eteen heitetään ulos maan näkyvimmästä ihmisoikeuksia puolustavasta tapahtumasta kevein, pelkkiin mielikuviin perustuvin syin. Tällä tavoin ei edistetä mitenkään tasa-arvoisemman ja edistyksellisemmän Suomen rakentamista.

Kasary on viime vuosina osallistunut Helsinki Pride -yhteisön kehotuksesta osana Kansallisen Kokoomuksen blokkia Pride-kulkueeseen. Kasarylaiset ovat Setan jäseniä, jotka eivät nyt tiedä ovatko tervetulleita kulkueeseen. Tämän epävarmuuden lisäksi toinenkin asia on vailla vastausta: Onko Helsinki Pride -yhteisön hallituksen mielestä aidosti kaikki ihmisoikeuksia tukevat tahot tervetulleita mukaan Prideen? Tällä hetkellä näyttää siltä, että Helsinki Pride haluaa mielivaltaisesti sulkea pois luontevia yhteistyökumppaneita, mikä ei ole kenenkään edun mukaista.

Kasary on Setan jäsenjärjestö ja kokoomuksen läheisjärjestö.

Kasary

Samankaltaiset artikkelit

  • Kasary: Avioliittolakikeskustelu mennyt mielettömäksi

    Kansallinen sateenkaariryhmä Kasary pitää paheksuttavana sitä, että Ben Zyskowicz, Leena Toivakka ja Pekka Ravi ovat alkaneet käydä jo nyt hallitusneuvotteluja avioliittolain osalta. Ravi puhui jo vaalien jälkeisen eduskuntaryhmän puolesta, minkä voi tulkita olleen tarpeetonta ennakointia. ”Erityisen harmilliseksi tämän keskustelun tekee se, että puolueen puheenjohtaja Katainen ilmoitti koko kansalle Kokoomuksen kannattavan ns. sukupuolineutraalia avioliittolakia SuomiAreena –tapahtumassa”,…

  • Yleinen avioliittolaki on saatava seuraavaan hallitusohjelmaan

    Kansallinen Sateenkaariryhmä – Kasary ry ja Sosialidemokraattinen HLBT-yhdistys – Pinkkiruusu ry vetoavat Kokoomuksen ja SDP:n hallitusneuvottelijoihin, että yhdenvertaisuuden periaatetta lainsäädännössämme vahvistetaan sisällyttämällä yleinen avioliittolaki hallitusohjelmaan. Yhdistykset haluavat muistuttaa, että Kokoomuksen sekä SDP:n puoluekokouksissa on tehty tästä myönteiset linjaukset. Kasaryn ja Pinkkiruusun mielestä avioliittolakia tulee muuttaa niin, että se avataan myös samaa sukupuolta oleville pareille. Oikeusministeriön…

  • |

    Kannanotto: Transihmisten ihmisoikeudet toteutettava – translaki uudistettava

    Kannanotto 24.6.2015 Me allekirjoittaneet järjestöt vaadimme translain ihmisoikeusloukkausten poistamista viipymättä. Asiassa on tehty laaja valmistelutyö, jonka pohjalta on mahdollista edetä nopeasti toteuttamaan lakiuudistus. Uudistus on tarkoituksenmukaista tehdä samalla, kun translaki avataan avioliittolain muutoksesta johtuen. Sukupuolen juridista vahvistamista koskeva lainsäädäntö eli niin kutsuttu translaki tulee uudistaa ihmisoikeusperustaisesti niin, että juridisen sukupuolen vahvistaminen tapahtuu omalla ilmoituksella. Tämä…

  • Kasary-aktiivi Elina Laavi Setan varapuheenjohtajaksi

    Kasary-aktiivi Elina Laavi aloittaa 1.1.2010 Setan varapuheenjohtajana. Laavi on ollut Setan politiikkavaliokunnan jäsen vuodesta 2005 alkaen. Hän on keskittynyt perhepolitiikkaan aiemmin mm. Väestöliiton hallituksessa. Laavi työskentelee Kokoomuksen Naisten Liitto ry:n vs. pääsihteerinä, ja syksyn 2008 kunnallisvaaleissa hänet valittiin Keravan kaupunginhallituksen jäseneksi. Elina Laavin kotisivut Setan tiedote Elina Laavin valinnasta varapuheenjohtajaksi

  • Kasary sai uuden hallituksen

    Kansallisen Sateenkaariryhmä – Kasary ry piti sääntömääräisen syyskokouksensa perjantaina 17.12.2010 Kokoomuksen puoluetoimistolla. Hannu Heikkinen valittiin yksimielisesti jatkamaan puheenjohtajana. Hallitukseen tuli kolme uutta henkilöä, ja varajäseneksi yksi uusi. ”Olen suunnattoman iloinen, kun näin moni uusi ihminen oli kiinnostunut Kasaryn hallituspaikasta. Pitää muistaa, ettei Kasary ei ole vielä edes vuoden ikäinen, joten tietoisuus olemassaolostamme saattaa vielä olla ohutta….

  • Joulutervehdys

    Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta! Emme lähetä tänä vuonna joulutervehdyksiä, vaan siitä säästyneet rahat olemme käyttäneet Your Finnish Friends ry:n tukemiseen. Your Finnish Friends ry tukee Ukrainassa taistelevia suomalaisvapaaehtoisia, jotka mm. evakuoivat loukkaantuneita eturintamasta. Kuva: Bing Image Creator / Hannu Heikkinen