Puoluekokouksen jälkitunnelmia

Pari viikkoa on jo ehtinyt vierähtää Jyväskylän puoluekokouksesta, joten nyt voisi olla hyvä aika tehdä kokouksesta yhteenveto. Olin kokouksessa paikalla perjantaista sunnuntaihin, lauantaiaamusta lähtien äänivaltaisena edustajana. Saamaani äänivaltaa pääsin myös käyttämään aloitteiden käsittelyssä – tunne oli varsin hieno, kun näytölle ilmestyneet äänestystulokset olivat mieluisat. Pääsinpä jättämään myös pienehkön puumerkkini kokouksen tekemään ulko- ja turvallisuuspoliittiseen kannanottoon.

Historiallisessa kokouksessa hyväksyttiin kolme fantastista aloitetta: sukupuolineutraali avioliittolaki, tunnustukseton uskonnonopetus peruskoulussa, sekä valinnanvapauden lisääminen kieltenopetuksessa. Tosin valitettavasti yhdestä näistä puoluejohto sanoutuikin heti irti, luultavasti reaalipoliittisista syistä.

Kokemuksena kokous oli varsin hieno, ja voisin hyvinkin kuvitella osallistuvani uudemmankin kerran puoluekokoukseen äänivaltaisena edustajana.

Samankaltaiset artikkelit

  • Maastamuuttaja

    Juuri tällä hetkellä suomalaisia puhututtaa maahanmuutto, ja etenkin siihen liittyvät ongelmat. Keskustelu on herännyt ehkä hieman myöhemmin mitä muualla Euroopassa, joskin maahanmuuttomäärät ovat olleet Suomessa pienempiä kuin esimerkiksi Ruotsissa. Jopa päävasemmistopuolueen puheenjohtaja on todennut, että maahanmuuttajien pitää elää ”maassa maan tavalla”. Sanontaa ”maassa maan tavalla” on totuttu kuulemaan vain rohkean maahanmuuttokriittisten suusta. Olen itse ollut…

  • Puheenjohtajan itsenäisyyspäiväblogi: Suomen historian suurin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusteko on neuvostomiehityksen torjuminen

    Vuosien 1939–1944 tapahtumien merkitystä Suomelle ei ole paljoa tarkasteltu maamme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kannalta. Yksilön itsemääräämisoikeutta vahvistava translaki astui voimaan vuonna 2023, ja vuodesta 2017 lähtien Suomessa on ollut voimassa sukupuolineutraali avioliittolaki, joka on lähes kaikissa Länsi-Euroopan maissa itsestäänselvyys. Puolestaan monissa itäisen Euroopan maissa kuten Puolassa, Unkarissa ja Romaniassa ei ole voimassa samaa sukupuolta olevien…

  • Islannin ilmaa nuuskimaan?

    Katselin eilisen eduskunnan kyselytunnin. Siinä oli mielestäni poikkeuksellisen mielenkiintoinen kysymys, nimittäin kysymys Suomen osallistumisesta Islannin ilmatilan valvomiseen. Pakka tuntui olevan kovin levällään vielä, koska Arkadianmäellä oli epäselvyyttä siitäkin, onko se ikäänkuin harjoitus, vai ”sotilastoimi”, johon Suomi mahdollisesti osallistuu. On perusteltua kysyä, miksi Suomi osallistuu Nato-maan (hyi, saatanallista!) ilmatilan valvontaan. No siihen on tietysti kaksi perussyytä….

  • Presidenttipalapeli alkaa hahmottua

    Presidentinvaalikuviot alkavat pala palalta hahmottua. Kisassa on tällä hetkellä mukana Pekka Haavisto ja Niinistö nuijitaan virallisesti Kokoomuksen ehdokkaaksi nyt syksyllä ylimääräisessä puoluekokouksessa. Keskustan pakka on vielä sekaisin kuin pelto trombin jäljiltä, SDP valinnee tutun ja turvallisen Lipposen. Soini saa taas loistavan tilaisuuden saarnata EU:sta ja vastaavasta syystä kaikki pienpuolueet asettanevat oman ehdokkaansa. Mitä tästä kaikesta…

  • Parahin Asmo,

    Keskisuomalaisessa julkaistussa mielipidekirjoituksessa kerrot Pride-paraatin olevan provokaatio perinteisiä arvoja vastaan. Itse olen ajatellut Pride-tapahtuman puhuvan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta, enkä koe sitä hyökkäykseksi ketään, tai mitään, vastaan; tämä ei ole nollasummapeliä. Mieleeni tulee Neuvostoliitto, jossa oikeutta vaativia ihmisiä tuomittiin neuvostovastaisesta agitaatiosta. Henkilökohtaisista syistä jouduin jäämään pois Helsinki Pride-tapahtumasta, mutta ainakaan minun edustamani yhdistys – tai…

  • Pieniä ja suuria unelmia

    Meillä kaikilla on suuria ja pieniä unelmia. Niin minullakin. Yksi niistä on ollut päästä jakamaan ehtoollista messussa ja muutoin olla apuna sen toimituksessa. Samaan aikaan olen vaatimattomasti ajatellut, että enhän minä sellaiseen voi ryhtyä, kun en ole teologiaa opiskellut, saati toiminut maallikkosaarnaajana. Uskonkin määrä lähentelee sitä sinapinsiemenen vertaa… Mutta sehän riittää! Tänä vuonna olen vihdoin…