Blogi  //   // 

Hyvin pelattu, FDL!

Osallistuin tänään Pirkanmaan SETAn järjestämään Pride-kulkueeseen, tuoden yhdessä Kasaryn kanssa valtakunnan päähallituspuolueen siniväriä muutenkin iloiseen tapahtumaan. Itse kulkue meni rauhallisesti, joskin ehkä vähän turhan nopeaan kävelytahtiin varsin epävakaan oloisessa säässä pitkin kaupungin keskustaa.

Ennakkoon tapahtumaan liittyen oli herättänyt keskustelua Finnish Defence Leaguen (FDL) mahdollinen osallistuminen marssille – ei yhdenvertaisuuden puolesta, vaan maailman toiseksi suurinta uskontokuntaa vastaan. Oletettavasti FDL kalastelee seksuaalivähemmistöjen kannatusta ”yhteisen vihollisen” kautta. Tällainen julkisuuskuvan ”pinkkipesu” ei ole vallan tavatonta kansainvälisessä vertailussa.

Ja niinhän siinä kävi, että paikalle tulla tupsahti FDL:n tunnetuin kasvo, Mimosa Dedanann parin turvamies-gorillan kera. Yllättäen pride-väki ei moisesta riemastunut, vaan hääti heidät pois, eivätkä he näin ollen voineet osallistua kulkueeseen. Hyvä etteivät osallistuneetkaan, sillä marssissa oli kyse yhdenvertaisuudesta, eikä silloin islamofobialle(kaan) ole sijaa.

MUTTA…

Tapa jolla tämä häätö tapahtui oli täysin ala-arvoinen. Sysimustat anarkisti-/antifasistiapinat ahdistivat islamofobimme bannereillaan ja raivokkailla huudoillaan. Jos olisimme olleet koulun pihalla, olisi kyseessä ollut ilmiselvä koulukiusaustapaus. En missään nimessä hyväksy suvaitsemattomuuden tuomista pride-marssille, kuten en hyväksy fyysisen tai henkisen väkivallankaan käyttämistä eri mieltä olevia kohtaan.

Annan tunnustusta, että tämä oli täydellinen temppu FDL:lta: osallistumalla marssille he olisivat onnistuneet linkittämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt muslimivastaiseen agendaansa, eli toisin sanoen ratsastaneet HLBT-väellä keppihevosenaan; toisaalta myös mahdollinen – ja näin juuri toteutui – häätö paikalta ajaa myöskin täydellisesti heidän asiaansa, heidän voidessaan nyt leikkiä marttyyria suvaitsevaisuusfasismin edessä. Etenkin tällä tavalla tapahtuessaan se toimii erinomaisesti. Siispä vilpittömät onnittelut Mimosalle ja kumppaneille hyvin pelatusta pelistä – olen myös pahoillani kokemastanne (henkisestä) väkivallasta.

Onnittelen myös antifasistiblokkiamme hyvästä pelistä FDL:n pussiin: julkisuutta he juuri haluavatkin, ja teidän toimintanne pakotti minutkin sitä heille antamaan – well done!

Vielä kerran, pahoitteluni Mimosalle, joskin toivon, ettette enää ensi vuonna tulisi paikalle. Ihan vaikka vain minun tärykalvojeni tähden. Pride ei ole paikka julistaa suvaitsemattomuuden surusanomaa, emmekä me todellakaan aio ryhtyä keppihevosiksenne.