Ne kolme kiisteltyä

Eduskuntavaalit ovat ohi. Kokoomus on suurin puolue, mutta kieltämättä jäi hieman paskanmaku suuhun vaaleista. Suurimman paikka tuli, vaikka kokoomuskin sai vaalitappion osakseen. Ei lohduta, vaikka Kepu tippui sinne, minne se kuuluukin, samoin De Gröna. SDP:n kohtalo oli myös vaalitappio – ja toinen sija suuruudessa.

Näin vaalien jälkeen uskallan paljastaa henkilökohtaiset vaaliteesini. Ne ovat koti, uskonnonvapaus ja isänmaa. Poliisiylijohtaja Paateron mukaan syrjäytyminen on Suomen suurin turvallisuusuhka. Syrjäytyminen on ongelma, johon on vaikea puuttua julkisen vallan, ja siksi koti onkin yksi teesini. Vasemmistopopulisti sanoisi, että lasten ja nuorten psykiatriaan on liian pitkät jonot ja että kouluterveydenhoitoon ei ole panostettu riittävästi. Totuus lienee kumminkin, ettei haastavimmat tapaukset ole edes missään jonossa.

En ole kasvatustieteilijä, joten en osaa sanoa, mitä vikaa suomalaisissa perheissä ja kodeissa on. Näyttää kumminkin siltä, että meillä on alati enemmän ja enemmän erinäisiä ongelmia perheissä. Kunnallisen lastensuojelun menot kasvavat kuin pullataikina, kun lapsille haetaan sijaisvanhempia. Ministeri Holmlund totesi, että meillä on yhä enemmän niitä, jotka kokevat olevansa yksinäisiä, vaikkeivät fyysisesti sitä olekaan.

Suomalainen uskonnonvapaus on luonteeltaan positiivinen – Berlin määritteli aikoinaan ns. positiivisen ja negatiivisen vapauden. Meillä on siis oikeus uskoa ja oikeus olla uskomatta. Tätä vapautta ollaan ajoittain kaventamassa milloin milläkin verukkeella. Koulujen pitää kaventaa suomalaisen kulttuurin opettamista, kun tietyt sen piirteet ilmeisesti loukkaavat jonkun toisen vakaumusta. Mietitäänpä tällaista logiikkaa vaikkapa esikoislestadiolaisen silmin: kouluopetuksessa pitää lopettaa TV-ohjelmien käyttö, samoin kaikenlainen maallinen musiikki. Joulukuuset pitää kieltää, samoin tontut ja tanssin opettaminen liikuntatunneilla, lukiolaisten vanhojen tansseista puhumattakaan. Väestöliiton pitää lopettaa kondomien tyrkyttäminen ja seksuaaliasioista puhuminen pitää kieltää kouluissa. Roger?

Isänmaa. Sen alle voi laittaa vaikka minkälaisia asioita. Ensimmäisenä tulee mieleen talousasiat. Valtion menoista rahoitetaan miljarditolkulla lainalla – hyvinvointi on vaarassa. Näin ei voi jatkua. Yhtälailla tämä voi tarkoittaa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen vaikutusvallan maksimointia esimerkiksi Nato-jäsenyydellä. Se voi tarkoittaa meidän kansallisen perinteen ja historiaa tehneiden kunnioittamista. Se tarkoittaa sen tunnustamista, että meillä on Suomessa jotain sellaista, jota kannattaa puolustaa vaikka voimatoimin.

Samankaltaiset artikkelit

  • Turha taistelujoukko

    Nyt se on sitten tapahtunut, niin pelottavaa kuin se onkin. Olen nimittäin löytänyt asian, missä olen melkein samaa mieltä Annika Lapintien (vas.) kanssa. Hänen mielestään Suomen pitäisi vetäytyä EU:n ns. taistelujoukoista. Minun mielestä koko EU:n pitäisi vetäytyä niistä, ts. romuttaa koko taistelujoukko. Tämä taistelujoukko on kooltaan pienehkö, mutta sen jäsenet ovat koulutettu hyvin ja varustus…

  • HLBTI-näkökulma kokoomuksen puheenjohtajakisaan

    Tänä viikonloppuna käydään varmaankin kesän kutkuttavin poliittinen jännitysnäytelmä, kun Lappeenrantaan kokoontuneet Kansallisen Kokoomuksen puoluekokousdelegaatit ovat koolla valitsemassa puolueelle puheenjohtajaa. Huomio kiinnittyy pakostikin siihen, ettei valittavana ole vain puolueelle keulahahmoa, jonka pitäisi siivittää kokoomus vaalivoittoon tulevissa kuntavaaleissa, vaan samalla valitaan maalle valtiovarainministeriä loppuvaalikaudelle. Ottamatta kantaa siihen, pitäisikö puheenjohtajuuden ylipäänsä edes olla sidoksissa maan hallituksen ministeriyteen, on…

  • Normihomo

    MTV koki, että saksalaisen huippujalkapalloilijan kapista ulostulo on niin merkittävä asia, että siitä on syytä uutisoida laajasti pääuutislähetyksessä. Uutisoinnissa jalkapalloilija sanoi, kuinka ei ole ollut helppoa kuunnella homovitsejä ja sitä, kuinka erinäisissä yhteyksissä homoseksuaaleja on pidetty ”pehmoina”. TV-lähetykseen päätyneessä uutisessa samainen palloilija korosti, kuinka hän ei ole ollut pehmo, vaan että hänet on tunnettu ”tykkinä”….

  • Populismia

    Ajoittain mediassa törmää termiin ”oikeistopopulismi”. Sitä käytetään ilman suurempaa analyysiä erinäisistä laitaoikeistopuolueista. Perussuomalaisia on syytetty populismista, mutta heidän kohdallaan alkuosa ”oikeisto-” on tippunut aiheellisesti pois; Perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue yhtä, tai kahta, oikeistointektuellia lukuun ottamatta. Sen sijaan termiin ”vasemmistopopulismi” en ole törmännyt koskaan mediassa. Ilmeisesti se on niin ”sisäänrakennettua” tähän yhteiskuntaan, etteivät sitä enää tavalliset…

  • Parahin Asmo,

    Keskisuomalaisessa julkaistussa mielipidekirjoituksessa kerrot Pride-paraatin olevan provokaatio perinteisiä arvoja vastaan. Itse olen ajatellut Pride-tapahtuman puhuvan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta, enkä koe sitä hyökkäykseksi ketään, tai mitään, vastaan; tämä ei ole nollasummapeliä. Mieleeni tulee Neuvostoliitto, jossa oikeutta vaativia ihmisiä tuomittiin neuvostovastaisesta agitaatiosta. Henkilökohtaisista syistä jouduin jäämään pois Helsinki Pride-tapahtumasta, mutta ainakaan minun edustamani yhdistys – tai…

  • Natottaa

    Keskustelin taas kerran demariystäväni kanssa politiikasta. Ajauduimme keskustelussa puolustuspolitiikkaan ja Natoon – lempiaiheeseeni. Tiesimme molemmat etukäteen, että olemme täysin päinvastaista mieltä Natosta ja keskustelu ei tulisi olemaan rakentava, päinvastoin. Varmasti molemmat tiesimme, että keskustelun aikana kumpikaan meistä ei lähentyisi mielipiteissä toisiamme, vaan menisimme entistä kauemmas toisistamme. Olen kumminkin kyllästynyt heppoisiin perusteluihin Nato-kysymyksessä, enkä suostunutkaan päästämään…

Yksi kommentti

  1. Kuka Berlin? Jos viittaat johonkin ihmiseen, kuten tässä tapauksessa ilmeisesti filosofi Isaiah Berliniin, kerro ihmeessä koko nimi, muutoin on oikeutettua viitata Hannu Heikkiseen pelkällä melko yleisellä Heikkinen -nimellä. Entä mitä tekemistä tontuilla ja joulukuusella on Jeesuksen kanssa? Minulle jää jostain syystä paskanmaku suuhun aina kun joku puolueuskovainen puhuu.

Kommentit on suljettu.