Rohkeudesta

Nyt kun lakialoite tasa-arvoisesta avioliitosta on jälleen pompsahtanut ylös naftaliinista, on jokaisella siihen sanansa sanottavana. Tuoreimpien joukossa on vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö, joka vaatii etenkin kokoomuksen ja keskustan kansanedustajilta rohkeutta ja uskallusta.

Vaikka on totta, että keskustalaiset (pois lukien aloitteen allekirjoittanut Antti Kaikkonen) leikkivätkin asiassa hallituksen ja opposition välistä sirkusta, ja että useat kokoomuslaiset puheenjohtajansa, pääministeri Jyrki Kataisen johdolla piileskelevät sisäministeri Päivi Räsäsen ja kristillisdemokraattien selän takana, on uskalluksen vaatiminen tässä tilanteessa jotenkin absurdi.

Kun kristillisdemokraatit hallitusohjelmaneuvotteluissa pitivät kynnyskysymyksenään sitä, ettei hallitus lähde ajamaan valtakuntaan minkäänlaista parannusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiaan – mistä todella suuret onnittelut erinomaisesta poliittisesta manööveristä – olisivat vihreät (ja vasemmisto ym…) voineet tehdä täysin saman vastakkaiselta puolelta. Missä siis oli Niinistön peräänkuuluttama rohkeus silloin? Olisiko kuitenkin itse valta ollut haluttavampaa kuin todellisesti edistää tasa-arvon kehittymistä?

Tosin muistamme myös eduskuntavaalikampanjan aikaisen ”naimalakon”, jolle Niinistön edeltäjä Anni Sinnemäki haistatti vaalien jälkeen pitkät paukauttaessaan itse avioliiton auvoisaan satamaan. Toki vaatiihan se melkoisen määrän sisua pettää vaalilupauksensa, eli hatunnosto siitä rohkeuden osoituksesta.

Aikoinaan arvoin kovasti kokoomuksen ja vihreiden välillä, ja näiden asioiden valossa olen erittäin varma, että olen tehnyt oikean valinnan. Ainainen pettäminen kun ei ole kepun yksinoikeus.

Todettakoon, että olen luonnollisesti samalla kannalla Niinistön kanssa itse asiasta. Asia tulisi käsitellä viivytyksettä, ettei kansalaisten tarvitse juosta tekemässä asiasta kansalaisaloitetta, joka on sisällöltään täysin identtinen. Nyt odotankin ministeri Niinistöltä sitä kuuluisaa rohkeutta laittaa itsensä ja koko poliittinen vaikutusvaltansa peliin.

Ja tasapuolisuuden nimissä toivoisin myös pääministeri Kataiselta kykyä nousta Räsäsen selän takaa kyykkimästä, ja keskustalaisilta sekä perussuomalaisilta kansanedustajilta nähdä hallitus-oppositio-asetelmaa pidemmälle. Tämä komediateatteri kun ei nykyisellään paljoa naurata.

Samankaltaiset artikkelit

  • Arvojohtaja

    Huomenna on presidentinvaali. Suomen tasavaltaan haetaan uutta ykkösmiestä, ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajaa. Puolustusvoimien ylipäällikköä. Arvojohtajaa. Itselleni on jäänyt epäselväksi, mitä tämä arvojohtajuus tarkoittaa. Tänään AamuTV:ssä arkkipiispa Mäkinen sanoi, ettei yksi ihminen voi olla yksin arvojohtaja, ja tottahan se on – meillä Suomessa, pohjoiskoreat on sitten erikseen. Itselleni arvojohtajuuteen riittää, että on itse arvokas. Arkkipiispa ei…

  • Esivallan legitiimiys koetuksella

    Martti Luther sai uskonpuhdistuksen lisäksi aikaan yhteiskunnallisia uudistuksia. Vatikaanin vaikutus tuon ajan Saksassa oli merkittävä; anekauppa oli tuottoisaa ja se valui Vatikaaniin. Luther halusi erottaa esivallan kahteen eri hallintovaltaan, regimenttiin. Syntyi maallinen ja hengellinen regimentti. Luther halusi, että esimerkiksi koulutus kuuluu maalliselle regimentille. Vähitellen Vatikaanin vaikutusvalta näivettyi uudistetun uskon myötä, eikä anekaupallakaan saanut kupattua rahaa…

  • Puolueeton unionijäsenyys

    Viimepäivät ulkopoliittisen keskustelun keskiössä on ollut Wikileaks:n Cablegate -tapaus. Yhdysvaltalaisten diplomaattien kirjoittamia raportteja julkaistaan vähitellen ja tämän hetken tilanne on, että raportteja on julkaistu Wikileaks’n nettisivuilla reilut 800 kappaletta kaikkiaan noin neljännesmiljoonasta raportista. Julkaistujen raporttien mukaan Yhdysvallat pitää Ruotsia liittoutuneena. Ruotsi, niin kuin Suomikin, pitävät virallisen totuuden mukaan itseään liittoutumattomana. Yhdysvaltalaisen diplomaatin mukaan Ruotsin aktiivinen…

  • Liityin Eurooppanuoriin

    …sillä olenhan jonkinasteinen federalisti. Tosin minun liittovaltioni ei toimi siten, että ensin yksi osavaltio elää julkisen talouden suhteen kuin siat pellossa ja sen jälkeen, kun luottokelpoisuus on mennyt, ruikutetaan muita osavaltioita apuun, jotta sama meno voisi jatkua. Nykyisen kaltainen EU (EMU) on liiaksi tämän kaltainen. Pikemminkin voisi sanoa, että EU on yksi iso perse, jonka…

  • Ja voittaja on…

    Toinenkin kierros on nyt taisteltu, ja hyvinhän siinä sitten kävi: Suomi sai arvoisensa keulakuvan, ja puolueeni kokoomus on historiallisessa tilanteessa. Sauli Niinistö on voittanut! Kuitenkin tunteeni ovat jossain määrin ristiriitaiset; toisaalta olen tyytyväinen, että Niinistö sai niin vahvan mandaatin kansalta, toisaalta tuntuu hieman pahalta, että Pekka Haavisto jäi niin kauas tasapelistä. Ehkä tämä johtuu siitä,…

  • Resurssipulaa, vai jotain muuta?

    Hiljan suomalaisessa mediassa on ollut pari mielenkiintoista maahanmuuttoaiheista uutista. Ensinnäkin, Britanniassa yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa tehty tutkimus vahvistaa sitä käsitystä, mikä minulla on islamista: se ei ole vain uskonto. ”Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan 32 prosenttia maan yliopistojen muslimiopiskelijoista hyväksyy tappamisen islamin puolesta. Opiskelijoista 40 prosenttia kannattaa sharia-lakia.” Mielenkiintoista olisi tietää vastaavat luvut vähemmän koulusivistyksen omaavien muslimien keskuudessa….