Oppia Kataisen Jyrkille

Englanti ja Wales liittyivät eilen kuninkaallisen hyväksynnän saattelemana monien edistyksellisten maiden joukkoon hyväksyessään samaa sukupuolta olevien avioliitot. Erityisen historiallisen tästä tekee se, että asiaa ajettiin David Cameronin konservatiivien johtaman hallituksen toimesta.

Pääministeri Cameron osoittikin todellista johtajuutta toimiessaan oikeana pitämänsä asian puolesta sen sijaan että olisi kalastellut poliittisia irtopisteitä – hänen oma puolueensa kun oli lain suurinvastustaja. Aika näyttää palkitaanko hänet poliittisesti vai potkaiseeko tämä asia häntä tulevaisuudessa nilkkaan. Joka tapauksessa hän tulee jäämään merkittävänä vaikuttajana Britannian ja maailman yhdenvertaisuuskehityksen historiaan.

Vastaava lakialoite on käsittelyssä myös Skotlannissa; olisihan se tavallaan outoa, että Yhdistyneiden kuningaskuntien kansalaisia kohdeltaisiin eri tavoilla maan eri osissa. Pohjois-Irlannissa sen sijaan ollaan hieman toisella kannalla.

Cameron itse on oikeutetusti ylpeä saadessaan olla osana tasa-arvoisen lainsäädännön luomisessa, mutta myöntää että työtä on vielä tehtävänä: homofobia ja ikääntyneiden HLBTI-ihmisten asiat kaipaavat edelleen huomiota. Hän vannookin, että hänen hallituksensa jatkaa hyvää työtään.

Olisiko Jyrki Kataisella jotain opittavaa Cameronilta? Vaikkapa se, että oikeudenmukaisuuden eteen pitää ja tulee tehdä työtä. Ennemmin tai myöhemmin se tapahtuu myös Suomessa, mutta kuka on se pääministeri, joka asiasta tulee ottamaan osansa kunniasta? Vai tapahtuuko muutos hallituksesta huolimatta – se jää nähtäväksi.

Joka tapauksessa nostan hattua pääministeri Cameronille, ja onnittelen Britanniaa erinomaisesta työstä. Ja mielessäni hyräilen God Save the Queenia.

Samankaltaiset artikkelit

  • Puoluekokousta odotellessa

    Työviikko on kutakuinkin ohi, junaliput ostettu ja matkalaukku suurin piirtein pakattu. Huomenaamuna lähtö Jyväskylään, jossa alkaa Kansallinen Kokoomus rp:n tämänkertainen, kahden vuoden välein järjestettävä puoluekokous. Vaikka olenkin itse ollut jo viitisen vuotta puolueen jäsen, en ole käynyt vielä kertaakaan puoluekokouksissa. Huomenna siis nähdään, millaista paikan päällä on. Puolueen paikallisjärjestöt ja liitot ovat tehneet kokoukselle 199…

  • Islamofobiaa?

    Lähes tarkalleen 8 vuotta sitten Alankomaissa tapahtui poliittinen murha. Homoseksuaali Pim Fortuyn pääsi hengestään 6.5.2002 eläinaktivistin murhattua hänet ampuma-aseella juuri vaalien alla. Fortuyn oli kiistelty poliitikko, joka profiloitui erityisesti maahanmuuttokysymyksissä. Hän kohdisti kritiikkinsä erityisesti ääri-islamiin ja yleisesti islamilaiseen kulttuuriin, jota hän piti taantumuksellisena ja suorana uhkana seksuaalivähemmistöjen ”saavutetuille oikeuksille”. Erityisesti ääri-islamin parissa on ajatus, jonka…

  • Kasary teatterissa

    Kasary kävi katsomassa ja kokemassa Helsingin Gayteatteri HGT ry:n näytelmän Edvard II. Tuolta Englannin kuninkaalta sanotaan puuttuneen vallan- ja kunnianhimo. Enemmän häntä kiinnosti viihde, urheilu ja käsityöt. Normihomo, sanoisi joku. Edvard II:n roolissa on Mikko Autio. Näytelmän on käsikirjoittanut Christopher Marlowe ja suomentanut Lasse Kekki ja Jarmo Haapanen. Ohjaajana Matti Rasilainen ja apulaisohjaajana Kiisu Alén….

  • Oppia Ruotsista

    Olin viime viikonloppuna käymässä rakkaassa naapurimaassamme Ruotsissa Kansallinen sateenkaariryhmä- Kasary ry:n puheenjohtajan asemassa. Vierailuamme isännöi Kasaryn paikallinen vastine, Öppna Moderater, jonka toimintaan ja toimijoihin saimme kunnian tutustua. Kolmihenkinen delegaatiomme perehtyi vierailun aikana mm. vähemmistökysymyksiin Ruotsin kirkossa sekä eduskuntatalon saloihin kansanedustajaoppaan johdolla. Viikonlopun huipentumana toimi pride-paraati, jossa heilutimme ylpeästi Suomen ja kokoomuksen lippuja. Tilaisuus oli varsin…

  • Maantieongelma

    Viime kesänä Kasary osallistui yhteistyössä Pirkanmaan Kokoomusnuorten kanssa Tampere Pride -tapahtuman puistojuhlaan, joka tosin typistyi huonon sään vuoksi juhlaksi YO-talolla. Olimme pystyttäneet teltan kadun varteen ja teltalla kävikin monenlaisia ihmisiä keskustelemassa kaikenlaisesta taivaan ja maan välillä. Eräs henkilö tuli kysymään minulta, onko Kokoomuksella ratkaisua tulevaan öljypulaan – kuulemma maanteihin(kin) kuluu paljon raakaöljypohjaisia tuotteita, puhumattakaan polttoaineista….

  • Perhekeskustelu tarvitsee rohkaisevia tarinoita vähemmistöiltä

    ”Miksi haluatte lapsen?”, kysyttiin minulta ja mieheltäni Pride-viikolla julkaistavaahaastattelua varten. En voi olla pohtimatta, kysyttäisiinkö samaa kysymystäkolmeakymppiä lähestyvältä, naimisissa olevalta heteroparilta. Oman linssini läpielämme suorastaan vanhoillista tai vähintään perinteisen ennalta-arvattavaa elämää:tapasimme nuorena, kihlauduimme, avioiduimme ja seuraavaksi haaveissa onperheen perustaminen. Maailma ympärillämme näkee meidät kuitenkinpoikkeuksellisena – suorastaan eksoottisena ja valtavirtaa vastaan kulkevina. Myöhäismilleniaalina edustan ensimmäistä homomiesten…