Demokratia voitti

28.11.2014 ei jää suomalaisen poliittisen historiaan aikakirjoihin ainoastaan päivänä, jolloin eduskunta teki ratkaisevan päätöksen mahdollistamalla myös samaa sukupuolta olevien parien oikeuden astua avioliiton satamaan heteroseksuaalisten tovereidensa lailla. Päivä jää historiaan ennen kaikkea kansanvallan juhlapäivänä, ensimmäisen kansalaisaloitteen saadessa eduskunnan siunauksen. Ensimmäistä kertaa tämän instituution historiassa eduskunta ei ylimielisesti kävellyt aloitteen yli, kuten kävi esimerkiksi Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteelle. Ehkä kansalaisten luottamus kansalaisaloiteinstituutiota kohtaan tästä nyt paranee.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että niiden 105 viisaan kansanedustajan joukosta yksi on ylitse muiden. Merkitsen myös tältä osin tämän päivän oman poliittisen historiani kalenteriin: nosta kaikkia mahdollisia hattujani perussuomalaiselle! Kiitos Arja Juvonen, kun teit oikean ja rohkean päätöksen. Toki kunnia kuuluu kaikille niille, jotka ovat tätä aloitetta ajaneet, mutta kyllä tänään on Arjan päivä loistaa parrasvaloissa. Vaatii rohkeutta seisoa omien arvojensa takana silloin, kun muut ympärillä ovat täysin toista mieltä. Tätähän puoluejohtaja Soini on itsekin kovasti ajanut takaa. Hän tosin aivan tätä tarkoitti, mutta kuitenkin.

Aloitteen tie laiksi toki on vielä pitkä, mutta tämän erävoiton turvin voinemme olla luottavaisin mielin sen suhteen, että Suomi on tänään entistä tasa-arvoisempi. Kiitos.

Samankaltaiset artikkelit

  • Sukupuoli­pariteetista

    Olen edustanut Kasaryä kaksi kertaa Setan edustajakokouksessa. Se onkin ainut paikka, jossa olen varsinaisesti törmännyt ”pakonomaiseen” sukupuolipariteettiin, joka realisoituu sukupuolikiintiöiden muodossa. Käytännössä siis hallitusvaalia käytäessä jokin henkilö voi tulla valituksi jäseneksi pienemmällä määrällä kuin ulkopuolelle jäävä, mikäli sattuu sopivasti sukupuolikiintiöt. Tähän hätään en löytänyt Seta ry:n sääntöjä tarkastaakseni tarkan muotoilun, mutta ne mahdollistavat sellaisten jäsenten…

  • Maantieongelma

    Viime kesänä Kasary osallistui yhteistyössä Pirkanmaan Kokoomusnuorten kanssa Tampere Pride -tapahtuman puistojuhlaan, joka tosin typistyi huonon sään vuoksi juhlaksi YO-talolla. Olimme pystyttäneet teltan kadun varteen ja teltalla kävikin monenlaisia ihmisiä keskustelemassa kaikenlaisesta taivaan ja maan välillä. Eräs henkilö tuli kysymään minulta, onko Kokoomuksella ratkaisua tulevaan öljypulaan – kuulemma maanteihin(kin) kuluu paljon raakaöljypohjaisia tuotteita, puhumattakaan polttoaineista….

  • Kohti puoluekokousta

    Kesäkuussa koittaa Kokoomuksen puoluekokous. Sinne on jätetty lähes 200 aloitetta. Itse en ole päässyt näkemään kaikkia aloitteita, mutta Nykypäivä on paljastanut joitakin. Ystäväni kanssa naureskelin, että vuodesta toiseen Kokoomuksen puoluekokouksessa kiertää tietyn aiheen omaavat aloitteet. Ja ehkä hyvä niin; ne tekevät Kokoomuksesta kokoomuksen, moniarvoisen koalition, jonka päätavoitteet ovat yksittäisten ryhmittymien etujen ajamisen yläpuolella. Yksi vuodesta…

  • Moraalipoliisi iskee

    Taannoin nettiin tuli äänitekooste dosentti Tuula Juvosen vetämästä kiertokävelystä Tampereella. Kiertokävelyllä oli tarkoitus tutustua Tampereen homo- ja lesbohistoriaan. Harmikseni huomasin, että se oli pikemminkin kooste seksuaalisuuden harjoittamisesta Tampereella. Valitettavan moni julkinen paikka tuli tunnetuksi siitä, että homoseksuaalit harjoittivat siellä seksuaalisuuttaan. Uimahallin pukukoppi, julkinen vessa… Miten kukaan voi kuvitella, että tuollaisena aikana, jolloin avoparit olivat vielä…

  • Kohti ihmislähtöisempää translakia

    Tänään 17.5. on jo totuttuun tapaan maailmalla vietetty kansainvälistä homo- ja transfobian vastaista päivää. Täällä Suomessa on jälleen, kuten tapana on ollut, jaettu päivän kunniaksi Hyvän tahdon lähettilään titteli, jonka tänä vuonna ansiokkaasti pokasi keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko. Palkinnon myöntää vuosittain aina 17.5. Sateenkaariyhteisöt ry, ja huomionosoituksen ovat aiemmin saaneet mm. myös kokoomuslaiset Alexander Stubb (2008) sekä Lasse Männistö (2013). Saarikko…

  • Kasary: Kokoomuksen on ryhdistäydyttävä

    Kokoomuksen HLBTI-läheisjärjestö Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry on pettynyt eduskunnan lakivaliokunnan tämänpäiväiseen päätökseen valmistella hylkäävä mietintö kansalaisaloitteeseen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Kansalaisaloitteen allekirjoitti yli 166 000 kansalaista, ja sillä on Taloustutkimuksen maaliskuussa tekemän mielipidemittauksen mukaan 65 % tuki suomalaisten keskuudessa. Kasary haluaa etenkin muistuttaa tutkimuksen osoittavan, että myös kokoomuksen kannattajista 69 % kannattaa avioliittolain muuttamista kattamaan myös…