Eurooppalaisten keskusta­oikeistolaisten puolueiden HLBTI-verkosto perustettu

Kokoomuksen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin (HLBTI) keskittyvä läheisjärjestö Kansallinen sateenkaariryhmä osallistui 12.10. Berliinissä järjestettyyn eurooppalaisten keskustaoikeistolaisten puolueiden HLBTI-järjestöjen konferenssiin. Kaiken kaikkiaan osallistujia kerääntyi kokoomuksen saksalaisen sisarpuolueen CDU:n puoluetoimistolle noin kolmekymmentä, viidestä eri maasta.

Suomen delegaation muodostivat Kansallisen sateenkaariryhmän puheenjohtaja Janne Hälinen, varapuheenjohtaja Kimmo Niemi sekä hallituksen jäsen Ismo Kyllönen. Kansallisen sateenkaariryhmän lisäksi edustettuina olivat LSU Saksasta, Gaava Balikud Israelista, GayLib Ranskasta sekä Öppna Moderater Ruotsista.

– Eurooppalaisen yhteistyön avaaminen on tärkää myös poliittisella rintamalla. Tällainen tapahtuma auttaa ymmärtämään, että vaikka ongelmakohdat ovat osin hyvin samanlaiset, niin samalla suuriakin eroja löytyy, kuvailee Kansallisen sateenkaariryhmän puheenjohtaja Janne Hälinen konferenssin antia.

Tapahtuma huipentui yhteiseurooppalaisen julistuksen allekirjoitukseen sekä yhteistyöverkoston perustamiseen. Julistuksessa vaaditaan muun muassa samaa sukupuolta olevien parisuhteiden laintasoista tunnustamista koko Euroopassa sekä toimia Venäjällä huolestuttavalle tasolle nousseen homo- ja transfobian torjumiseksi.

Konferenssin ohjelmaan kuului myöskin keskusteluja, jotka liittyivät hedelmöityshoitohin ja transsukupuolisten henkilöiden asemaan eri maissa ja näiden käytäntöjen yhteenmukaistamiseen.

– Vaikka asiat ovatkin Suomessa kansainvälisessä vertailussa kohtuullisen hyvin, on meillä silti paljon työtä päästäksemme edes muiden Pohjoismaiden rinnalle. Esimerkiksi avioliittolaki tulisi pikaisesti päivittää tälle vuosituhannelle, ja haluaisimme nähdä kokoomuksen toimivan ryhdikkäästi asiassa puoluekokouslinjauksen mukaisesti, toivoo varapuheenjohtaja Niemi.

– Hyviä roolimalleja ovat esimerkiksi ruotsalainen ja brittiläinen sisarpuolueemme. Vai olisiko mukavampi antaa kunnia täysin vasemmistolle? vihjaa Hälinen kokoomuksen puoluejohdon suuntaan.

Lisätiedot: Janne Hälinen, janne@kasary.fi

Lataa perustamisjulistus: Joint Declaration by Gay and Lesbian Organisations of Centre-Right Political Parties

Samankaltaiset artikkelit

  • Eduskuntavaalit 2015

    Kuluvan vaalikauden suurin juttu HLBTI-näkökulmasta oli avioliittolain uudistaminen. Sitä ei saatu hallitusohjelmaan kristillisdemokraattien painostuksen vuoksi. Samainen puolue teki voitavansa, jotta aiheesta tehty kansalaisaloite ei aiheuttaisi uudistusta vallitsevaan lakiin. Avioliiton rajaamisen eri sukupuolien väliseksi instituutioksi kannattavat ovatkin tehneet jo oman kansalaisaloitteensa. Kuluvalla vaalikaudella äänestettiin useaan otteeseen avioliittolaista Arkadianmäellä. Viimeiseksi jääneessä äänestyksessä kokoomuslaisista kansanedustajista avioliittolain päivittämistä kannattivat…

  • Ehdolla kokoomuksen puoluejohtoon: Anna-Kaisa Ikonen

    Kokoomuksen puoluekokous järjestetään 4.–6.9.2020, ja kokouksessa valitaan uusi puoluejohto seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Pyysimme kaikkia puolueen puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi tai puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ehdolla olevaa vastaamaan kolmeen kysymykseen. Lisäksi tiedustelimme kultakin, mikä euroviisukappale on heidän suosikkinsa. Löydät muiden ehdokkaiden vastaukset täältä. Ehdokkaiden vastaukset julkaistaan vastausjärjestyksessä. Vuorossa on puolueen varapuheenjohtajaksi ehdolla oleva tamperelainen Anna-Kaisa Ikonen: Miten edistäisit seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa…

  • Kokoomuksen puoluekokousaloitteet sukupuolineutraalista avioliittolaista

    Kokoomuksen puoluekokouksessa 11.-13.6. Jyväskylässä käsitellään neljä aloitetta liittyen avioliittolain muuttamisesta sukupuolineutraaliksi. Kokoomuksen Naisten Liitto, Kluuvin Kokoomuksen Naiset, Kokoomusteekkarit ja Pohjois-Savon Tuhatkunta ovat tehneet aloitteissaan erinomaista pohjatyötä, ja puoluehallitus esittää aloitteiden hyväksymistä. Aloitteista käydään keskustelu perjantai-iltapäivällä 11.6. tai lauantaina riippuen siitä, mitä vauhtia aloitteiden käsittely etenee. Kasarylaiset ovat seuraamassa tilannetta ja uutisoivat paikan päältä. Tuoreimman tilanteen…

  • Ehdolla kokoomuksen puoluejohtoon: Mari-Leena Talvitie

    Kokoomuksen puoluekokous järjestetään 4.–6.9.2020, ja kokouksessa valitaan uusi puoluejohto seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Pyysimme kaikkia puolueen puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi tai puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ehdolla olevaa vastaamaan kolmeen kysymykseen. Lisäksi tiedustelimme kultakin, mikä euroviisukappale on heidän suosikkinsa. Löydät muiden ehdokkaiden vastaukset täältä. Ehdokkaiden vastaukset julkaistaan vastausjärjestyksessä. Tässä puheenvuoron saa puolueen varapuheenjohtajan paikalle jatkokautta tavoitteleva Mari-Leena Talvitie: Miten edistäisit seksuaali- ja…

  • Vastine Kimmo Sasin kirjoitukseen

    Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi kirjoitti avioliittolakiasioista Nykypäivässä 10.9.2010. Kuten Sasi itsekin toteaa, keskustelua tarvitaan. Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. On selvää, että Sasin viittaamat kansainväliset parisuhdepykälät ovat jälkeenjääneitä suomalaisesta lainsäädännöstä koskien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaista asemaa, eikä niistä tosiasiallisesti ole suuntaviitoiksi kansallisessa lainsäädännössämme. Esimerkiksi YK:ssa keskustellaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen olemassaolon tunnustamisesta vielä tänäkin päivänä….

  • Uusi hallitus vuodelle 2012

    Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry piti syyskokouksensa 3.12.2011, jolloin valittiin uusi hallitus vuodelle 2012. Hallituksen puheenjohtajaksi tuli valituksi Janne Hälinen. Hälisellä on vahvaa kokemusta edunvalvonnasta ja lobbauksesta; hän on toiminut tänä vuonna Haaga-Helia ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HELGAn puheenjohtajana. Hallituksen muita jäseniä ovat: Hannu Heikkinen Jussi Lehtola Kimmo Niemi Anna Tuononen Tommi Vesanen sekä varajäseneksi valittiin Ismo…