Kasaryn hallitus järjestäytyi

Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry:n hallitus järjestäytyi ensimmäisessä kokouksessaan keskiviikkona 23.1.2019. Puheenjohtaja Iida Nivan johtaman hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin aiemmin Kasaryn puheenjohtajana toiminut Janne Hälinen. Sihteerinä ja rahastonhoitajana jatkaa hallituksen varajäsen Hannu Heikkinen. Muut hallituksen jäsenet ovat Päivi Kiili, Max Laihonen, Konsta Nupponen, Jenni Juulia Tikka sekä varajäsenet Ismo Kyllönen ja Susi Lehtola.

Kevään vaalit tulevat näkymään myös Kasaryn toiminnassa. Perinteiseen tapaan yhdistys tulee tukemaan ehdokkaina olevia jäseniään tarjoamalla näkyvyyttä mm. sosiaalisessa mediassa. Lisäksi yhdistys järjestää vaaleihin liittyviä tilaisuuksia, joista kerrotaan lisää tuonnempana.

”Meille on tärkeää, että niin eduskunta- kuin eurovaaleissa menee läpi mahdollisimman monta HLBTI-myönteistä kokoomuslaista kuin mahdollista”, kommentoi puheenjohtaja Niva hallituksen suunnitelmia. ”Tätä edesautamme parhaiten tuomalla omia näkemyksiämme kaikkien ehdokkaiden tietoon sekä tietysti antamalla kaiken tukemme omille jäsenillemme, jotka ovat ehdolla vaaleissa.”

Vaalien ohella hallitus tulee keskittymään jäsenhankintaan sekä lisäarvon tuottamiseen jäsenille mm. jäsentapahtumien muodossa. Kasaryn vuoden ensimmäinen after work -tilaisuus järjestetään perjantaina 1.2. panimoravintola Bryggerissä.

Samankaltaiset artikkelit

  • Kaksi vastustajaa

    Suomessa on kaksi puoluetta, joista on helpompi sanoa, mitä ne vastustavat kuin että minkä puolesta ne ovat. Homokohusta huolimatta – tai sen ansiosta – KD:n kannatus ei ole noussut mihinkään. KD sai toki paljon lisää jäseniä, mutta se ei lohduta, kun Perussuomalaisten gallup-kannatus on yli 10 %-yksikköä suurempi. Aikoinaan Eija-Riitta Korhola jätti KD:n ja tuli…

  • Kasaryn hallitus 2021 järjestäytyi!

    Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry:n hallitus järjestäytyi etäkokouksessaan maanantaina 18.1.2021. Kokous valitsi yhdistyksen varapuheenjohtajaksi Jenni Juulia Tikan, sihteeriksi Iida Nivan, sekä hallituksen ulkopuoliseksi rahastonhoitajaksi Hannu Heikkisen. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa toista vuotta syyskokouksen aiemmin valitsema Max Laihonen. Muut vuoden 2021 hallituksen jäsenet ovat Konsta Nupponen, Matti Oskari Saarinen (uusi) ja Jerry Träskelin, sekä varajäsenet Janne Hälinen,…

  • Puoluejohdon ehdokkaiden esittelyt

    Kokoomuksen puoluekokous järjestetään 4.–6.9.2020, ja kokouksessa valitaan uusi puoluejohto seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Pyysimme kaikkia puolueen puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi tai puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ehdolla olevaa vastaamaan kolmeen kysymykseen. Lisäksi tiedustelimme kultakin, mikä euroviisukappale on heidän suosikkinsa. Kysely lähetettiin ehdokkaille keskiviikkona 26.8. ja vastauksia pyydettiin viimeistään tiistaina 1.9. Iloksemme kaikki ehdokkaat vastasivat määräaikaan mennessä, ja saimme julkaistua vastaukset hyvissä…

  • |

    Kasary: Kokoomuksen paikka on Pridessa

    Kansallinen sateenkaariryhmä Kasary kokee Helsinki Priden päätöksen sulkea kokoomus pois yhteistyökumppaneista erittäin ongelmallisena. Kokoomus on päättävissä elimissään vahvistetuissa virallisissa ohjelmissa sekä teoissaan sitoutunut edistämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Puolue on kannattanut virallisesti translain modernisointia vuodesta 2018 lähtien ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvien eheytyshoitojen kriminalisointia vuodesta 2020. Kokoomuksen periaateohjelman mukaan vapauden ydintä on täysivaltaisen yksilön itsemääräämisoikeus…

  • Puoluekokouksessa ratkaistaan, kuinka vahvasti Kokoomus sitoutuu yhdenvertaisuuteen

    Kokoomus on puolue, joka uskoo yksilön vapauteen, vastuuseen ja jokaisen ihmisen mahdollisuuteen rakentaa omaa elämäänsä. Nämä arvot koskevat myös sateenkaari-ihmisiä. Siksi tuleva puoluekokous on tärkeä. Se tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa Kokoomuksen asemaa puolueena, joka puolustaa jokaisen oikeutta elää omana itsenään sekä Suomessa että kansainvälisesti. Kansallinen Sateenkaariryhmä odottaa puoluekokouksessa konkreettisia päätöksiä, jotka edistävät yhdenvertaisuutta ja vahvistavat ihmisoikeuksia….

  • Kasary sai uuden hallituksen

    Kansallisen Sateenkaariryhmä – Kasary ry piti sääntömääräisen syyskokouksensa perjantaina 17.12.2010 Kokoomuksen puoluetoimistolla. Hannu Heikkinen valittiin yksimielisesti jatkamaan puheenjohtajana. Hallitukseen tuli kolme uutta henkilöä, ja varajäseneksi yksi uusi. ”Olen suunnattoman iloinen, kun näin moni uusi ihminen oli kiinnostunut Kasaryn hallituspaikasta. Pitää muistaa, ettei Kasary ei ole vielä edes vuoden ikäinen, joten tietoisuus olemassaolostamme saattaa vielä olla ohutta….