Uutiset

  • Kasary: Eheytyshoidot kiellettävä

    Eduskunnan lakivaliokunta on käsitellyt kansalaisaloitetta eheytyshoitojen kieltämiseksi, mistä Helsingin Sanomat uutisoi aiemmin kesäkuussa. Eheytyshoidot ovat uskomushoitoja, joilla pyritään muuttamaan seksuaalivähemmistöihin kuuluvia seksuaaliselta suuntautumiseltaan heteroiksi ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia sukupuoleltaan joko miehiksi tai naisiksi. Näitä hoitoja harjoitetaan esimerkiksi erinäisissä uskonnollisissa yhteisöissä. On selvää, että pelkkä selvitys eheytyshoitojen kieltämiseksi ei riitä. Tarve hoidot kieltävälle lainsäädännölle on todella tarpeellinen….

  • Vuosien 2024-2025 hallitus järjestäytyi

    Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry:n hallitus piti tänään järjestäytymiskokouksensa jo aiemmin puheenjohtajaksi valitun, Konsta Nupposen, johdolla. Tehtävät jaettiin seuraavasti: Varapuheenjohtaja: Jenni-Juulia TikkaSihteeri: Jaana Aalto-SetäläRahastonhoitaja: Niklas Toijala Hallitus kiitti Hannu Heikkistä pitkästä työstä yhdistyksen rahastonhoitajana.

  • Joulutervehdys

    Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta vuotta! Emme lähetä tänä vuonna joulutervehdyksiä, vaan siitä säästyneet rahat olemme käyttäneet Your Finnish Friends ry:n tukemiseen. Your Finnish Friends ry tukee Ukrainassa taistelevia suomalaisvapaaehtoisia, jotka mm. evakuoivat loukkaantuneita eturintamasta. Kuva: Bing Image Creator / Hannu Heikkinen

  • |

    Kasary tukee Alexander Stubbia Suomen seuraavaksi tasavallan presidentiksi

    Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry asettuu tukemaan Suomen seuraavaksi tasavallan presidentiksi filosofian tohtori Alexander Stubbia. Stubb kertoi aiemmin keskiviikkona 16.8. suostuvansa kokoomuksen presidentinvaaliehdokkaaksi sen jälkeen, kun puheenjohtaja Petteri Orpo puoluehallituksen valtuuttamana oli häntä pyytänyt asettumaan ehdolle. Kasaryn mielestä Stubb on paras mahdollinen ehdokas, jonka kokoomus voi vaaleihin asettaa. Stubb on toiminut aiemmin Suomen pääministerinä, valtiovarainministerinä,…

  • |

    Tiedote: Kasaryn ja Helsinki Priden välinen yhteisökumppanuus

    Helsinki Pride -yhteisö on kutsunut Kansallisen sateenkaariryhmän eli Kasaryn yhteisökumppanikseen. Kasaryn hallitus on päättänyt sittemmin hyväksyä tämän kutsun. Helsinki Priden yhteisökumppanina Kasary saa muun muassa oman kävelyblokin Helsingissä lauantaina 1.7.2023 järjestettävään Pride-kulkueeseen. Lisätietoa yhteisökumppanuudesta löytyy täällä. Kasaryn hallituksen mielestä yhteisökumppanuus on olemassa olevista vaihtoehdoista paras ratkaisu, jonka myötä kokoomuslaiset voivat yhdessä edustaa puoluettaan Helsinki Pride…

  • |

    Kasary: Kokoomuksen paikka on Pridessa

    Kansallinen sateenkaariryhmä Kasary kokee Helsinki Priden päätöksen sulkea kokoomus pois yhteistyökumppaneista erittäin ongelmallisena. Kokoomus on päättävissä elimissään vahvistetuissa virallisissa ohjelmissa sekä teoissaan sitoutunut edistämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Puolue on kannattanut virallisesti translain modernisointia vuodesta 2018 lähtien ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvien eheytyshoitojen kriminalisointia vuodesta 2020. Kokoomuksen periaateohjelman mukaan vapauden ydintä on täysivaltaisen yksilön itsemääräämisoikeus…

  • Kasaryn vuosikokouksen 2023 päätöksiä

    Kasaryn vuoden 2023 vuosikokous järjestettiin 8.5.2023 Helsingissä Oluthuone Konepajalla. Kokouksessa valittiin Kasaryn uusi hallitus, sekä käsiteltiin sääntömääräiset asiat yhdistyksen toiminnasta. Uutta hallitusta puheenjohtamaan valittiin Konsta Nupponen, joka on tähän asti toiminut Kasaryn hallituksen jäsenenä. Muut vastavalitun hallituksen varsinaiset jäsenet ovat Joona Jokiniemi (uusi), Maria Jokinen, Saara Mattero, Max Laihonen ja Jenni Juulia Tikka. Varajäseninä toimivat…

  • Hallitus, älkää vesittäkö translakiuudistusta!

    Kannanotto 1.2.2021 Marinin hallituksen hallitusohjelmaan on kirjattu translain kokonaisuudistus, jossa lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksesta luovutaan ja sukupuolen juridinen vahvistaminen ja lääketieteelliset hoidot erotetaan toisistaan. Hallitus onkin viimein asettamassa työryhmän valmistelemaan translakiuudistukseen liittyvää lakiesitystä maaliskuussa 2021. Kansallinen Sateenkaariryhmä – Kasary ry iloitsee siitä, että olemme nyt menossa kohti inhimillisempää ja oikeudenmukaisempaa Suomea. Tärkeä uudistus uhkaa kuitenkin vesittyä hallituspuolue keskustan…

  • Kasaryn hallitus 2021 järjestäytyi!

    Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry:n hallitus järjestäytyi etäkokouksessaan maanantaina 18.1.2021. Kokous valitsi yhdistyksen varapuheenjohtajaksi Jenni Juulia Tikan, sihteeriksi Iida Nivan, sekä hallituksen ulkopuoliseksi rahastonhoitajaksi Hannu Heikkisen. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa toista vuotta syyskokouksen aiemmin valitsema Max Laihonen. Muut vuoden 2021 hallituksen jäsenet ovat Konsta Nupponen, Matti Oskari Saarinen (uusi) ja Jerry Träskelin, sekä varajäsenet Janne Hälinen,…

  • Järjestöt: Translain uudistusta kiirehdittävä, alaikäisten oikeuksia ei voi jättää huomiotta

    Kasary on allekirjoittanut Setan yhteisen kannanoton translain uudistuksesta yhdessä yli 60 muun järjestön kanssa. Löydät ajankohtaisen allekirjoittajalistan Setan tiedotteesta: https://seta.fi/2020/10/22/translakikannanotto2020/ Hallituksen tavoitteena on uudistaa niin kutsuttu translaki. Uudistus on erittäin tärkeä ja sitä on odotettu vuosia. Uudistus parantaisi transihmisten itsemääräämisoikeutta, kehollista koskemattomuutta ja hyvinvointia sekä vapauttaisi terveydenhuollon resursseja. Me allekirjoittaneet järjestöt olemme kuitenkin huolissamme uudistuksen…