Populismia

Ajoittain mediassa törmää termiin ”oikeistopopulismi”. Sitä käytetään ilman suurempaa analyysiä erinäisistä laitaoikeistopuolueista. Perussuomalaisia on syytetty populismista, mutta heidän kohdallaan alkuosa ”oikeisto-” on tippunut aiheellisesti pois; Perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue yhtä, tai kahta, oikeistointektuellia lukuun ottamatta.

Sen sijaan termiin ”vasemmistopopulismi” en ole törmännyt koskaan mediassa. Ilmeisesti se on niin ”sisäänrakennettua” tähän yhteiskuntaan, etteivät sitä enää tavalliset ihmiset tunnista, eikä media halua leimautua oikeistolaiseksi alkamalla käyttämään tuota termiä.

Hyvä esimerkki tästä vasemmistopopulismista on vaatimus 10 e/h minimipalkasta. Otetaanpa se tikun nokkaan. Ensinnäkin, olen tottunut siihen, että työsopimuksessa on kaksi osapuolta: työntekijä ja -antaja. Näyttää siltä, että Vasemmistoliitto haluaisi valtion sekaantuvan entistä enemmän tähän kuvioon. Nythän TUPOissa on valtio on tullut mukaan veroratkaisuilla.

Leikitään ajatuksella, että Suomessa olisi 10 euron minimituntipalkka. Työttömyys olisi todennäköisesti vähintään yhtä suurta kuin nyt. Entäs, jos ilmaantuisi joku henkilö, joka olisi kyllästynyt joutenoloon ja haluaisi parantaa työllistymismahdollisuuksiaan ja tehdä töitä 9,5 euron tuntipalkalla? Mutta eihän se käy, kun valtio on määrännyt, että ei saa tehdä töitä alle 10 e/h? Eli on parempi, että porukkaa on työttömänä kuin että tekee töitä hieman pienemmällä palkalla? Sitäkö Vasemmistoliitto haluaa, että ihmiset olisivat jouten?

Samankaltaiset artikkelit

  • Normihomo

    MTV koki, että saksalaisen huippujalkapalloilijan kapista ulostulo on niin merkittävä asia, että siitä on syytä uutisoida laajasti pääuutislähetyksessä. Uutisoinnissa jalkapalloilija sanoi, kuinka ei ole ollut helppoa kuunnella homovitsejä ja sitä, kuinka erinäisissä yhteyksissä homoseksuaaleja on pidetty ”pehmoina”. TV-lähetykseen päätyneessä uutisessa samainen palloilija korosti, kuinka hän ei ole ollut pehmo, vaan että hänet on tunnettu ”tykkinä”….

  • Maastamuuttaja

    Juuri tällä hetkellä suomalaisia puhututtaa maahanmuutto, ja etenkin siihen liittyvät ongelmat. Keskustelu on herännyt ehkä hieman myöhemmin mitä muualla Euroopassa, joskin maahanmuuttomäärät ovat olleet Suomessa pienempiä kuin esimerkiksi Ruotsissa. Jopa päävasemmistopuolueen puheenjohtaja on todennut, että maahanmuuttajien pitää elää ”maassa maan tavalla”. Sanontaa ”maassa maan tavalla” on totuttu kuulemaan vain rohkean maahanmuuttokriittisten suusta. Olen itse ollut…

  • Turha taistelujoukko

    Nyt se on sitten tapahtunut, niin pelottavaa kuin se onkin. Olen nimittäin löytänyt asian, missä olen melkein samaa mieltä Annika Lapintien (vas.) kanssa. Hänen mielestään Suomen pitäisi vetäytyä EU:n ns. taistelujoukoista. Minun mielestä koko EU:n pitäisi vetäytyä niistä, ts. romuttaa koko taistelujoukko. Tämä taistelujoukko on kooltaan pienehkö, mutta sen jäsenet ovat koulutettu hyvin ja varustus…

  • Liityin Eurooppanuoriin

    …sillä olenhan jonkinasteinen federalisti. Tosin minun liittovaltioni ei toimi siten, että ensin yksi osavaltio elää julkisen talouden suhteen kuin siat pellossa ja sen jälkeen, kun luottokelpoisuus on mennyt, ruikutetaan muita osavaltioita apuun, jotta sama meno voisi jatkua. Nykyisen kaltainen EU (EMU) on liiaksi tämän kaltainen. Pikemminkin voisi sanoa, että EU on yksi iso perse, jonka…

  • Puolue, vai etujärjestö?

    Ruokaveroale on ollut keskustapuolueen pitkäaikainen tavoite. Se kirjattiin osaksi hallitusohjelmaa 2007. Verkkoapilan mukaan kokoomus on yhdessä SDP:n vastustanut ruokaveronalea koko ajan, mutta keskusta on puolustanut sitä härkämäisesti. Verkkoapilan mukaan SDP:n kanta ruokaveroaleen on kummallinen; sen kannatus on perustunut pieni- ja keskituloisten kannatukseen.  Antti Rantakankaan mukaan ruokaveroale kohdistuu pieni- ja keskituloisiin. Ilmeisesti rikkaat eivät syö ruokaa,…

  • Uudesta Nokiasta uudistuvaan kaivoslakiin

    1990-luvun laman aikaan haaveiltiin, että Suomen viennillä olisi muitakin vetureita kuin metsäteollisuus. Niinistön ollessa valtiovarainministerinä rahaa tuli valtiolliseen kassaan ”ovista ja ikkunoista” Nokian vetämänä. Näin toive oli toteutunut ja Suomen viennille oli saatu toinen tukijalka metsäteollisuuden lisäksi: IT-klusteri. Nyt tämän ajan lamassa julkisuudessa on kaivattu ”uutta Nokiaa”, ikään kuin Suomen vienti saisi kolmannen tukijalan metsä-…

3 Kommenttia

  1. ”En jaksa lueskella ihmisten blogeja, korkeintaan Jukka Tarkkaa ja Jussi Halla-ahoa.” Näin sanoi Hannu Heikkinen itse tammikuussa 2010. Kertoisiko hyvä Hannu Heikkinen nyt meille kaikille muutaman hyvän syyn, miksi meidän tulisi lukea Hannu Heikkisen kirjoituksia?

  2. No, en tiedä, mitä se minimipalkka nykyään on. Ehkä jossain 7,50é paikkeilla. Meillä suomalaisilla tuntuu olevan sellainen kumma tapa ainakin joillakin, että ennemmin kannattaa nostella työttömyyskorvauksia, kuin tehdä jotain työtä. Pitäisi kuitenkin muistaa, että työpaikka antaa sosiaalisen ympäristön, joka pitää mielenterveyden kunnossa, vaikka palkka ei olisikaan niin hyvä. Meille suomalaisille ei muuten enää kelpaa kaikki tyhöt esim. maataloustyöt, mansikanpominta ja jopa maatalouslomitus. Siivoojistakin osa on jo ulkolaisia. Olemme mahdottomia määrittelemään työaikamme esim. kurkkuja emme suostu poimimaan sunnuntai-iltana tai aikaisin maanantaiaamuna, että ne saataisiin maanantaina myyntiin kauppoihimme.

Kommentit on suljettu.