Kasary: Stubb Kokoomuksen puheenjohtajaksi

Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry kannattaa Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin valitsemista kokoomuksen puheenjohtajaksi Lahden puoluekokouksessa 14.6.2014.

”Alex on mielestämme tehnyt loistavaa työtä puolueen eteen, eikä näytöistä suinkaan vähäisimpänä toimi huikea eurovaalitulos”, perustelee Kansallisen sateenkaariryhmän puheenjohtaja Janne Hälinen valintaa.

”Kokoomus tarvitsee puheenjohtajan, joka parhaiten pystyy johtamaan puolueen vaalivoittoon ensi kevään eduskuntavaaleissa. Tehtävä tulee olemaan haasteellinen, sillä Jyrki Kataisen johdolla saatua menestyksekästä vaalivoittojen putkea ei ole helppoa jatkaa. Uskomme kuitenkin Alexilla olevan kenttää kokoavana voimana parhaat edellytykset jatkaa Kataisen viitoittamalla tiellä”, Hälinen jatkaa.

Stubb on toiminut aktiivisesti yhdenvertaisuuden eteen sekä Euroopassa, ollessaan Euroopan parlamentin HLBT-yhteistyöryhmän varapuheenjohtajana, että kotimaassa, ollen ensimmäinen tasa-arvoista avioliittolakia käsittelevän lakialoitteen allekirjoittaja. Kasary kiittääkin puolueen puheenjohtajaehdokasta tästä työstä, ja toivoo sen jatkuvan myös tulevaisuudessa.

”Avaimet ovat nyt äänivaltaisten puoluekokousedustajien käsissä. Suomi tarvitsee pääministerin, joka uskaltaa tuoda maan tähän päivään ja on valmis työskentelemään vapaamman, turvallisemman ja yhdenvertaisemman isänmaan puolesta. Siksi Alex!” Hälinen linjaa.

Samankaltaiset artikkelit

  • ”Kokoomuksen vika!”

    Eduskunnan lakivaliokunta teki tänään odotetun päätöksensä valmistella tasa-arvoista avioliittolakia ajavasta kansalaisaloitteesta hylkäävän mietinnön. Vaikka tulos oli odotettavissa, oli se silti pettymys monille, jotka asiaa tärkeänä pitävät. Niin myös minulle. Yhtä odotettua oli siitä syntynyt oikeutettu raivo sosiaalisessa mediassa, jossa ei leimakirveiden heittelyä säästelty. Etenkin vihreiden suunnasta on syyttävä sormi ollut kovasti osoittamassa kokoomuksen suuntaan, jonka neljästä lakivaliokunnan…

  • |

    Kasaryn hallitus uudistuu merkittävästi vuodelle 2019

    Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry piti syyskokouksensa tänään 7.12.2018. Kokouksessa valittiin hallitus vuodelle 2019 ja päätettiin toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio vuodelle 2019. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Iida Niva. Yhdistyksen hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Janne Hälinen, Jenni Juulia Tikka (uusi), Konsta Nupponen (uusi), Max Laihonen (uusi) ja Päivi Kiili (uusi). Varajäseniksi valittiin Hannu Heikkinen, Ismo Kyllönen…

  • Ehdolla kokoomuksen puoluejohtoon: Pia Pakarinen

    Kokoomuksen puoluekokous järjestetään 4.–6.9.2020, ja kokouksessa valitaan uusi puoluejohto seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Pyysimme kaikkia puolueen puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi tai puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ehdolla olevaa vastaamaan kolmeen kysymykseen. Lisäksi tiedustelimme kultakin, mikä euroviisukappale on heidän suosikkinsa. Löydät muiden ehdokkaiden vastaukset täältä. Ehdokkaiden vastaukset julkaistaan vastausjärjestyksessä. Toisena puheenvuoron saa puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ehdolla oleva Helsingin kaupungin varapormestari Pia Pakarinen: Miten…

  • Suomen seurattava Ruotsia ja kiellettävä eheytyshoidot!

    Tästä päivästä (1.7.2026) alkaen Ruotsi on kriminalisoinut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistettavat eheytyshoidot. Kasaryn mielestä Suomen on seurattava Ruotsin esimerkkiä ja kiellettävä eheytyshoidot vielä tämän hallituskauden aikana.  Eheytyshoidoissa on kyse erittäin julmasta henkisestä väkivallasta. Pahimmillaan eheytyshoidot voivat saattaa uhrinsa psykoosin valtaan. Kokoomus peräänkuuluttaa puoluekokouksen 2026 hyväksymässä tavoiteohjelmassa yksilön vapautta elää omannäköistä elämää, ja tavoiteohjelmassa on eheytyshoitojen…

  • Ehdolla kokoomuksen puoluejohtoon: Antti Häkkänen

    Kokoomuksen puoluekokous järjestetään 4.–6.9.2020, ja kokouksessa valitaan uusi puoluejohto seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Pyysimme kaikkia puolueen puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi tai puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ehdolla olevaa vastaamaan kolmeen kysymykseen. Lisäksi tiedustelimme kultakin, mikä euroviisukappale on heidän suosikkinsa. Löydät muiden ehdokkaiden vastaukset täältä. Ehdokkaiden vastaukset julkaistaan vastausjärjestyksessä. Tässä artikkelissa esittelemme jatkokaudelle varapuheenjohtajana pyrkivän Antti Häkkäsen vastaukset: Miten edistäisit seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen…

  • Taannutetaan vanhoillisuus! – Ministeri Tavio on väärässä

    Tänään aiemmin Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio ilmoitti MTV:n uutisille, että Suomi jää Ukrainan jälleenrakentamiseen liittyvän tasa-arvoliittouman ulkopuolelle. Syynä Suomen jäämiseen pois liittoumasta on liittouman tarkoitus edistää myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa. Liittoumaan kuuluuvat muun muassa Ruotsi, Norja, Tanska ja Iso-Britannia. Kasary näkee ministeri Tavion toiminnan edustavan taantumuksellista ideologiaa, joka ei ole osa länsimaiden…