Lehdistötiedote  // 

Eurooppalaisten keskustaoikeistolaisten HLBT-järjestöjen yhteistyö tiivistyy

Puheenjohtajat yhteiskuvassa: Janne Hälinen (vas.), Evan Cohen, Alexander Vogt, Colm Howard-Lloyd sekä Fredrik Saweståhl (oik.)

Kokoomuksen HLBTI-läheisjärjestö Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry osallistui 11.-13.6.2014 Israelissa järjestettyyn, vuorossaan toiseen vuotuiseen eurooppalaisten keskustaoikeistolaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustavien järjestöjen tapaamiseen. Kansallisen sateenkaariryhmän lisäksi edustettuina olivat isäntänä toiminut Ga’ava Balikud, sekä LGBTory (UK), LSU – Lesben und Schwulen in der Union (Saksa) ja Öppna Moderater (Ruotsi).

Tapaamisen ohjelmaan kuului niin vierailu Israelin parlamenttiin, Knessetiin, kuin tapaamisia paikallisten sekä vierailevien poliitikkojen kanssa. Järjestöt osallistuivat myös Tel Avivin Pride-kulkueeseen. Keskusteluja käytiin erinäisistä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskettavista aiheista, kuten homoseksuaalisuuden dekriminalisaatiohistoriasta, avioliittolainsäädännön nykytilasta sekä adoptiosta ja sijaissynnytyksestä.

”On ollut hienoa olla mukana alusta asti luomassa uudenlaista yhteistyötä keskustaoikeistolaisten sisarjärjestöjen välille. Keskusteluista kävi hyvin ilmi, että vaikka maat ovatkin yhdenvertaisuusasioissa hyvin erilaisissa tilanteissa, on myös paljon asioita, jotka meitä yhdistävät”, kuvailee Kansallisen sateenkaariryhmän puheenjohtaja Janne Hälinen.

Tapaamisen tärkeintä antia olikin oman kattojärjestön, Euroopan keskustaoikeistolaisen HLBT-allianssin (”European Centre-right LGBT Alliance”), sääntöjen hyväksyminen. Työ järjestön perustamiseksi aloitettiin syksyllä 2013 Berliinin konferenssissa. Järjestön tarkoituksena on muun muassa edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa sekä luoda myönteistä poliittista ilmapiiriä, jossa keskustaoikeistolaiset puolueet ja vähemmistöt voivat löytää toisensa. Väliaikaiseksi hallitukseksi valittiin osallistuvien järjestöjen puheenjohtajat: Evan Cohen (Ga’ava Balikud), Colm Howard-Lloyd (LGBTory), Janne Hälinen (Kasary), Fredrik Saweståhl (Öppna Moderater) ja Alexander Vogt (LSU).

”Kaikkia yhdistävä tekijä vaikuttaa olevan sateenkaariväen lähes automaattinen assosioituminen vasemmistolaisuuteen, vaikka eihän ihmisen seksuaalinen tai sukupuolinen suuntautuminen taikka halu ajaa yhdenvertaisuutta määritä esimerkiksi hänen talouspoliittisia näkemyksiään. Siksi tarvitsemme tämän kaltaista yhteistyötä”, Hälinen summaa järjestön perustamisen takana olevan ajatuksen.

Kolmas vuotuinen keskustaoikeistolaisten HLBT-järjestöjen konferenssi järjestetään kesäkuussa 2015 Helsingissä.